Yhtenä helmikuun aamuna 5-vuotias lapseni purskahti itkuun. ”Isi, onko talvi jo loppu?”
Talvi on saanut lasten kanssa omassa arjessa ihan uusia merkityksiä. 5-vuotias esikoisemme rakastaa lunta.
Hän rakastaa lumitöiden tekemistä, hiihtämistä, pulkkamäkeä ja monia muita talven ulkoiluaktiviteetteja.
Ilmaston lämpenemisen myötä näyttää selvältä, että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä Helsingissä lapseni pääsee yhä harvemmin nauttimaan talvesta ja lumesta.
Oheinen kirjoitus on julkaistu Arabianrannan, Toukolan ja Vanhakaupungin kaupunginosa- ja kulttuurilehti Kuohussa (1/2017).
***
Minä ja maailma: Onko talvi jo loppu?
Yhtenä helmikuun aamuna 5-vuotias lapseni purskahti itkuun. ”Isi, onko talvi jo loppu?”, hän kysyi. Edellisenä iltana sataneet lumet olivat muuttuneet loskaksi. Maa oli märkä ja musta.
Talvi on saanut lasten kanssa omassa arjessa ihan uusia merkityksiä. 5-vuotias esikoisemme rakastaa lunta. Hän rakastaa lumitöiden tekemistä, hiihtämistä, pulkkamäkeä ja monia muita talven ulkoiluaktiviteetteja. Ollessamme lomailemassa ja hiihtämässä Lapissa, hän ei ollut moksiskaan -34 asteen pakkasesta.
Vaikka itsekin raahaudun ulos ja lenkille kovilla pakkasilla, en silti panisi pahakseni, jos voisin hiihtää sellaisessa sopivassa muutaman asteen pakkasessa. Jos nyt siis on pakko hiihtää. Pyöräilyn ja juoksun harrastajana minulle sopii hyvin, että lunta ei ole ja lämpötila on plussan puolella.
Ilmaston lämpenemisen myötä näyttää selvältä, että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä Helsingissä lapseni pääsee yhä harvemmin nauttimaan talvesta ja lumesta. Minun juoksu- ja pyöräharrastukseni ovat voittajien joukossa. Lapseni talviaktiviteettien mahdollisuudet vähenevät tai katoavat kokonaan.
Tämä saa minut surulliseksi ja kiukkuiseksi. Kuinka me saatoimme oman lyhytnäköisen edun tavoittelun nimissä viedä talven lapsiltamme? Näin näyttää todellakin pian käyvän. Tähän on pakko sopeutua. Ja voi kun talven menetys olisi se ilmastonlämpenemisen kaikkein pahin seuraus. Ei ole. Valitettavasti kuivuuden, merenpinnan nousun, äärimmäisten sääilmiöiden ja jäätiköiden sulamisen seurauksena lukemattomilta lapsilta katoaa koko elämän edellytykset.
Katseet ovat kaikesta huolimatta jo keväässä. Lapsiperhearjen näkökulmasta ei haittaa yhtään, että pukemista on ulos lähtiessä vähemmän ja aamuisin on valoisaa. Keväällä myös luonto puhkeaa kukkaansa. Kevät tarjoaa hienot mahdollisuudet luontoretkeilyyn lapsen kanssa. Nyt on aika lähteä yhdessä luontoon!
Paitsi, että se lähimetsä ja –luontokin on uhattuna. Kaupunki haluaa kaavoittaa usein juuri parhaille viheralueille uusia asuntoja tai toimitiloja. Elinympäristön pirstoutuminen tekee yhä useammasta lajista uhanalaisen. Ja yhä suuremmalla asukasmäärällä on yhä vähemmän virkistysalueita. Millaisen perinnön me lapsillemme jätämmekään?
Vastasin 5-vuotiaalle esikoiseni murheeseen talven jatkumisesta, että kyllä lunta ja pakkasta vielä tulee. Haluan uskoa, että pystymme vielä välttämään ilmaston lämpenemisen kaikkein tuhoisimmat vaikutukset Suomen talveen. Hän kysyi toiveikkaasi: ”Onko Lapissa vielä talvi? Voisimmeko muuttaa sinne?”. Toivon, ettei tarvitse.
Leo Stranius
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu
