Ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta ja sidonnaisuudet

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 29.3.2017.

Avoimuuden nimissä ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta ja sidonnaisuudet on hyvä julkaista jo ennen ennakkoäänestyksen alkua.

Itse käytän kuntavaaleihin 2017 näillä näkymin rahaa 5 735,77 euroa.

Summa saattaa vaalipäivään mennessä vielä tarkentua, kun on lopullisesti selvillä esimerkiksi kaikki tulleet lahjoitukset.

Demokratian puolustaminen ja vaaleihin osallistuminen ei ole ihan halpaa lystiä. Sen lisäksi, että vaaleihin saa käytettyä kaiken mahdollisen aikansa, joutuu vaaleissa myös käyttämään suuria summia rahaa.

Omalta osaltani nämä ovat nyt neljännet vaalit. Yhteensä olen käyttänyt vaalikampanjointiin rahaa huimat 57 000 euroa seuraavasti:

– Eduskuntavaalit 2011: 15 000 euroa
– Kuntavaalit 2012: 9000 euroa
– Eduskuntavaalit 2015: 27 000 euroa
– Kuntavaalit 2017: 6000 euroa

Alla myös lista sidonnaisuuksistani sekä sen jälkeen tarkempi erittely näiden kuntavaalien rahoituksestani. Ennakkoilmoitus vaalirahoituksestani löytyy täältä.

****

Leo Stranius: Sidonnaisuudet
(Tilanne 28.3.2017)

Virat, toimet, ammatit, tehtävät
– Luonto-Liitto, toiminnanjohtaja

Luottamustehtävät
– Helsingin kaupunginvaltuutettu
– Helsingin ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja
– Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsen

Taloudellinen asema
– Asuntolaina yhdessä puolison kanssa 133 001,85 euroa (maaliskuu 2017)
– Nordea Ilmasto- ja Ympäristörahasto 3 816,31 euroa (maaliskuu 2017)
– Sijoitusasunto Helsingin Käpylässä, 47,5 m2
– Pienosakas: Tyrsky-Konsultointi Oy

Lisäksi olen jäsen tai lahjoitan rahaa ainakin seuraaville tahoille:
– Amnesty
– Animalia
– Aseistakieltäytyjäliitto
– Attac
– Dodo
– Eettisen kaupan puolesta
– Greenpeace Suomi
– Helsingin luonnonsuojeluyhdistys
– Helsingin Polkupyöräilijät
– Ikimetsän ystävät
– Kestovaippayhdistys
– Kumpula-Toukola Kylätilayhdistys
– Kuono ry
– Luonto-Liitto
– Maan ystävät
– Oikeutta Eläimille
– Pro Hanhikivi
– Sadankomitea
– SETA
– Suomen luonnonsuojeluliitto
– Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri
– Suomen Punainen Risti
– Suomen Rauhanpuolustajat
– UNICEF Suomi
– Vegaaniliitto
– Vihreät
– WWF Suomi
– Yleinen työttömyyskassa

***

Leo Stranius: Ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta – Kuntavaalit 2017

(Tilanne 28.3.2017)

Tuotot:

– Oma rahoitus: 5 435,77 euroa
– Lahjoitukset: 300 euroa

Rahoitus sisältää tällä hetkellä (26.3.) seuraavat yksityishenkilöiltä saadut lahjoitukset (300 e):

– Tita Jänkälä, Helsinki 15 e
– Kaisa Västilä, Helsinki 100 e
– Lahjoittajan nimeä ei saa julkaista, Helsinki 100 e
– Anna Ruohonen, Helsinki 50 e
– Anna Brentnall, Helsinki 20 e
– Antti-Ilari Partanen, Espoo 15 e

Kustannukset:

Sanoma, ilmaisjakelu- ja aikakauslehdet (659 e) sisältää seuraavia yhteismainosten kuluja

– Voima-lehden yhteismainoksia 2 kpl, yhteensä 349 e
– Metro-lehden yhteismainoksia 3 kpl, yhteensä 140 e
– Käpylä-lehden yhteismainos 170 e

Tietoverkot (4033,41) sisältää seuraavia kuluja

– HS.fi ja HS.fi mobiilimainonta 2553,41 e
– Facebook-mainonta 1480 e

Vaalilehtien, esitteiden ja muun painetun materiaalin hankinta (682,56 e) sisältää seuraavia kuluja

– Esitteen painokulut (ERWEKO), 2000 kpl, yhteensä 333,56 e
– Esitteen painokulut (aDigi), 3000 kpl, yhteensä 349 e

Mainonnan suunnittelu (186 e) sisältää seuraavia kuluja:

– Esitteen taitto (Toiminimi Kirmo) 62 e
– HS.fi ja HS.fi mobiilimainosten taitto (HS) 124 e

Muut kulut (174,80 e) sisältää seuraavia kuluja:

– Ehdokasmaksu 150 e
– Valokuvaus 24,80 e

***

2 kommenttia artikkeliin ”Ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta ja sidonnaisuudet”

Jätä kommentti

Millaisen työelämän jätämme tuleville sukupolville? ”Nykyisin odotukset ovat työpaikoilla todella kovat, koko ajan pitäisi kyetä kehitykseen ja muutokseen. Tätä kautta määrittelemme ison joukon ihmisiä työelämän ulkopuolelle”, sanovat Työvuorossa-podcastissa asiantuntija Maiju Lehto ja toimitusjohtaja Leo Stranius. 

https://www.rinnekodit.fi/ajankohtaista/uusi-podcast-rakentaa-kestavampaa-tyoelamaa/
Tänään oli ohjelmassa juoksutesti:
-20 min alkuverra
-5 km pk-juoksu (27:01)
-2 km anakynnys (8:29)
-1 km all out (3:56)
-20 min loppuverra
Virallinen kutsu mun kirjajulkkareihin!

Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -kirjan julkistustilaisuus

Tervetuloa keskustakirjasto Oodiin kuuntelemaan keskustelua uutuuskirjasta 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi (Gummerus).

Paikalla teoksesta kertoo kirjan kirjoittanut tietokirjailija, vaikuttaja ja vastuullisuusasiantuntijayrityksen Third Rockin toimitusjohtaja Leo Stranius. Hänen kanssaan ilmastoystävällisemmästä elämästä ja kirjan teemoista keskustelevat D-mat Oy:n toimitusjohtaja ja Ilmastopalapelin kehittäjä Michael Letternmeier, Sitran johtava asiantuntija Sari Laine ja The Activist Agency viestintätoimiston perustajaosakas Niklas Kaskeala. Keskustelun vetää Pauliina Pietilä Gummerukselta. 

Milloin? 7.2. klo 16-17
Missä: Helsingin Keskustakirjasto Oodi, Saarikoski-matto
Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa! 
Tapahtuman järjestävät Gummerus ja Leo Stranius.

https://helmet.finna.fi/FeedContent/LinkedEvents?id=helsinki:agkhhiyx4q
Tänään hyvää ja kevyttä pyörätreeniä vajaa pari tuntia. Eilen tunti hyötypyöräilyä, 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Aamuisin tietty venyttelyä ja seitsemän minuutin lihaskuntotreeni. Huomenna sitten juoksua! 

#triathlon @helsinkitriathlon
Tänään oli kiva päättää työviikko Helsingin tanssiopistolla @rauhatati kanssa! 🎉🔥
Tänään Sari Valton vieraana upean Elli Aaltosen kanssa keskustelemassa Yle Radio 1:n ohjelmassa Keskusteluja ihmisyydestä. Pääsimme pohtimaan 101 onnen päivää kirjani pohjalta elämän tarkoitusta, arvoja ja ajankäyttöä. 

”Jos tietäisit kuolevasi kolmen kuukauden päästä, miten käyttäisit viimeiset elonpäiväsi? Tekisitkö muutoksia ajankäyttöösi? Miten erottaa olennainen epäolennaisesta?”

https://areena.yle.fi/podcastit/1-72760580
Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus
Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.

Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.

”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.

Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.

”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.

”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”