Oulun Energian rivo mainoskampanja kannustaa sähkön tuhlaukseen

Oulun energiaMitä tapahtuu, kun energiayhtiöiden vastuulla on energiansäästötoimet?

Voisi kuvitella, että erityisesti kovilla pakkasilla keskellä talvea kulutuspiikkien aikana olisi ympäristösyiden lisäksi erityinen intressi kannustaa ihmisiä energiansäästötoimiin.

Mitä tapahtuu todellisuudessa? Oulun Energia, joka antaa energianeuvontaa, kannustaa omassa mainoskampanjassaan kuluttamaan sähköä enemmän, koska se on niin halpaa. Ympäristöasioista viis.

”Sähkö on halpaa. Ei haittaa vaikka akkukin kuluu. Kuule mä pistän tänä iltana kaikki valot palamaan ja nautiskelen.” –todetaan Oulun energian mainosvideossa.

Samaan aikaan yhtiön sivuilla kannustetaan kuitenkin ihmisiä säästämään sähköä:

”Energianeuvontamme auttaa sinua suunnittelemaan energiankäyttöäsi ja säästämään sekä energiaa että rahaa. Järkevällä energiankäytöllä huolehdit myös ympäristöstä ja turvaat omalta osaltasi energian saatavuuden tulevaisuudessa.”

”Mä pistän tänä iltana kaikki valot palamaan”. Siinäkö Oulun energian mielestä järkevää energiankäyttöä, jolla huolehditaan ympäristöstä ja turvataan energian saatavuus?

Pariisin ilmastosopimus. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Uusiutuvat energialähteet. Energiansäästötoimet. Siinä todellisia tämän ajan valtavirtatrendejä.

Missä maailmassa ja ajassa Oulun energia oikein elää? Millaista kuvaa omasta vastuullisuudestaan yhtiö haluaa luoda? Voiko huonompaa mainoskampanjaa enää olla?

7 kommenttia artikkeliin ”Oulun Energian rivo mainoskampanja kannustaa sähkön tuhlaukseen”

  1. Rivo video??? Energiayhtiö kertoo laskevansa hintoja (mikä on varmaankin seurausta pidemmän ajan markkinahintojen laskusta) ja näyttää miten vanha rouva innostuu juhlistamaan tilaisuutta siivoamalla, leipomalla pulla, keittämällä kahvia ja kuuntelmalla vanhaa vinyylilevysoitinta. Sanoo vielä laittavana illalla kaikki valot päälle, mikä näin lämmityskautena ei ole tuhlausta, koska sisävalaistuksen tuoma lämpö tulee lämmityksessä hyödyksi. Esimerkki on varmasti tietoisesti valittu. Ei tässä kannusteta energiantuhlaukseen – eikä videon tarkoitus ole edes viestiä energiatehokkuudesta vaan kertoa asiakkaille sähkönhinnan laskusta.

    • Kiitos kommentista Virve! Varmasti osittain juuri noin kun kirjoitat. Itse tulkitsen tuota kuitenkin niin, että sähkö on nyt niin halpaa, että sitä kannattaa kuluttaa turhaakin. Ja kun hyvin tiedetään sähköntuotannon ympäristövaikutukset/päästöt – erityisesti nyt huipputehojen aikana, niin tuo mainos on mielestäni vain asiaton, häpeämätön, huonotapainen, härski tai rivo – millä nimellä sitä nyt ikinä sitten haluaa kutsua. Tämä on kuitenkin varmasti katsojan silmissä. Kukin voi tuosta katsoa mainoksen itse ja muodostaa sitä kautta oman mielipiteensä. Varmasti tätä samaa on pohdittu Oulun Energiassakin ja arvioitu mainosvideon hyödyt haittoja suuremmaksi.

  2. Kiitos Virve. Huumorillahan kampanja on tehty. Leo saattaisi pitää enemmän kampanjan aiemmista videoista, joissa mummo säästää sähköä oikein tosissaan. https://www.youtube.com/watch?v=GV2tRbXq16M. Leo on siinä mielessä hyvällä asialla, että keskustelua energiaomavaraisuudesta, kysyntäjouston mahdollisuuksista ja energiantuotannon ympäristövaikutuksista on tärkeää käydä. Tällä hetkellä turvaamme tuontienergiaan ehkä hieman liiaksikin.

  3. Oulun Energia on mukana Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa ja sitoutunut ostamaan sähköä 10 vuotta 50 euroa/MWh, JOS laitos joskus oikeasti valmistuisi. – Kyllähän se halpa sähkön hinta harmittaa, kun on lupautunut ensin sijoittamaan kansalaisilta kerätyt rahat investointeihin ja päälle osataman sähköä reiluun ylihintaan.

  4. Kiitos Antti linkeistä Elsan aiempiin edesottamuksiin. Tämä on hyvä esimerkki viestinnän haasteista. Mulle tuo vinyylilevysoitin ja matkapuhelimen akun säästäminen kertoivat heti, että kyseessä on erittäin säästäväinen henkilö, joka villiintyi tuhlaamaan. Leon tulkinta tämän videon viestistä oli aivan toinen.

    Erityisesti mua tässä viimeisessä videossa ilahdutti Elsan elämän ilo. Nimittäin energiatehokkuusviestintä asiakkaiden korvissa usein kääntyy muotoon ”olkaa pimeässä ja palelkaa”. Aiempien videoiden perusteella näin Elsa tavallisesti toimii 🙂

Kommentointi on suljettu.

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa