Päivi Kiviniemi: Miksi työnohjaus kannattaa?

Päivi KiviniemiVieraskynäblogissa toimitusjohtaja, työnohjaaja ja psykologi Päivi Kiviniemi kirjoittaa työnohjauksesta.

Päivi Kiviniemi: Miksi työnohjaus kannattaa?

Lopetin työnohjauksen Luonto-Liitossa pari viikkoa sitten hyvällä mielellä.

Oli avartavaa sukeltaa luontoasioiden maailmaan ja nähdä kuinka osaavat ja työtänsä sydämellä tekevät ihmiset pohtivat ja kehittävät työtään. Järjestötyössä on paloa oman asian puolesta, mikä herättää minussa arvostusta.

Työnohjaus mielletään yleensä hankalien asioiden ja tunteiden purkupaikaksi. Hyvä työnohjaus ei revi rikki vaan rakentaa. Ammattitaitoinen ohjaaja osaa johtaa ryhmäprosessia eikä jätä yhteisöä sekasortoiseen tilanteeseen.

Jokaisella työnohjaajalla on myös oma ohjaustyylinsä. Itse koen olevani enemmän asioiden ja rakenteiden kautta työyhteisön tilannetta lähestyvä. Mielestäni moni vuorovaikutusongelma saattaa hyvinkin ratketa sillä, että tarkastellaan työtä ja työyhteisön perusasioita kuten perustehtävää, työnjakoa, resursseja ja johtamista.

Miksi työohjaus sitten kannattaa? Tässä viisi syytä, miksi työyhteisön kannattaa ottaa työnohjausta:

1. Kun ryhmän tai yksilön on hankala selvitä työtaakasta tai työn arkirutiineista.

2. Kun halutaan löytää uusia näkökulmia työhön, kehittyä ja kehittää työyhteisön toimintaa.

3. Kun opetellaan työskentelemään yhdessä.

4. Muutostilanteissa, muutoksen rakentamisessa, läpiviemisessä ja siihen sopeutumisessa.

5. Kun halutaan käsitellä hankalia työtilanteita, kuten konflikteja, asiakaspalautteita ja ongelmallisia eettisiä tai ideologisia valintoja.

Me työnohjaajat viivähdämme hetken työyhteisössä, tuomme ulkopuolista näkökulmaa ja annamme työvälineitä oman työn ja työyhteisön kehittämiseen. Suurimman työn tekee työyhteisö itse, joka jää ohjauksen jälkeen elämään omaa elämäänsä toivottavasti askelen eteenpäin päässeenä.

Päivi Kiviniemi on Allebene Oy:n toimitusjohtaja sekä työnohjaaja ja psykologi

 

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍