Pelon voittaminen: Vierailu epämukavuusalueella

Vierailu epämukavuusalueellaUsein jätämme tekemättä asioita, joita haluaisimme, koska pelkäämme epäonnistuvamme.

Emme uskalla ottaa ensimmäistä askelta vaikka tiedämme hyvin, että se on tärkein tapa kasvaa ihmisenä.

Juuttuminen sinne, missä on mukavaa ja helppoa on mukavuuden sijaan usein pelkoa.

Vierailu epämukavuusalueelle, oman mukavuusalueen ulkopuolella, tarkoittaa sitä että menee rohkeasti sinne, missä joutuu kohtaamaan mm. rasitusta, pelkoa, häpeää ja ujostusta.

Kun epämukavuusalueella vierailee vaihtelevasti oman palautumiskyvyn rajoissa, mukavuusalue ja suorituskyky kasvavat.

Kyse on vähän samasta asiasta kuin fyysisen kunnon kehittymisessä. Jos ei ole koskaan harrastanut juoksua, voi lyhyen matkan juokseminen bussiin tuntua ylivoimaiselta suoritukselta. Mikäli käy lenkillä säännöllisesti, ei 10 km juoksu tunnu juurikaan rasittavalta. Kyse on superkompensaatiosta.

Miten henkistä harjoittelua eli vierailuja omalle epämukavuusalueelle voi sitten lisätä? Ohessa kuusi vinkkiä + bonuksena lukuvinkki:

1. Tule tietoiseksi omasta mukavuusalueestasi ja aseta tavoitteita. Mieti mitä ovat ne asiat, joita pelkäät, mutta jotka kuitenkin tekisivät sinulle hyvää sekä ne asiat, jotka ovat mukavuusalueesi sisällä. Voit vaikka piirtää ympyrän ja kirjoittaa sen sisälle ne asiat, jotka ovat helppoja ja mukavia itsellesi ja ulkopuolelle ne asiat, joiden tiedät tekevän sinulle hyvää, mutta pelkäät tarttua haasteeseen. Mieti mitä hyötyisit taidoista mukavuusalueen ulkopuolella ja aseta konkreettiset tavoitteet mukavuusalueelta poistumiseksi.

2. Näe epäonnistuminen oppimisen lähteenä. Monet pelkäävät epäonnistumista niin paljon, että eivät uskalla yrittää. Tämä on varma tapa epäonnistua. Se, joka ei ole epäonnistunut, ei ole yrittänyt eikä siten voinut onnistuakaan. Epäonnistumiset ovat hyödyllisiä, jos pystyt niiden yhteydessä tai jälkeen pohtimaan kokemustasi. Kuinka hyödynnät kokemustasi niin, ettet epäonnistu seuraavalla kerralla.

3. Etene pienin askelin. Epämukavuusalueella kannattaa vierailla sopivasti ja vaihtelevasti, pienin askelin ja muistaa palautuminen (superkompensaatio tapahtuu levossa). On turha kuormittaa itseään liikaa. Jos pelkäät julkisia esiintymisiä, aloita niiden harjoittelu pienessä ryhmässä, läheisten kanssa tai harjoittele vaikka aluksi yksin.

4. Ota mallia ja seuraa muiden tekemistä. Jos haluat tulla hyväksi jossain, seuraa niitä ja heittäydy niiden seuraan, jotka ovat mestareita kyseisellä alalla. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että saat oppia ja vaikutteita omaa toimintaasi varten. Kannattaa siis hengata niiden kanssa, jotka ovat jo siellä, jonne itse haluat.

5. Ole itsellesi rehellinen. Maailman pisin työmatka on ryhtyminen tuumasta toimeen. On helppo keksiä loputtomasti tekosyitä, kuten juuri nyt ei ole aikaa tai juuri nyt ei ole hyvä hetki. Itseäsi et voi kuitenkaan huijata. Kannattaa olla rehellinen ja tunnustaa, jos pelkäät. Tosiasioiden ja omien heikkouksien tunnustaminen on keskeinen osa muutosta.

6. Älä ota itseäsi liian vakavasti ja pidä hauskaa. Kannattaa opetella nauramaan itselle ja omille virheilleen. Riskien ottaminen johtaa vääjäämättä epäonnistumisiin. Ole iloinen, jos muut voivat pitää hauskaa kustannuksellasi.

+ BONUS: Lue Spencer Johnsonin kirja Kuka vei juustoni?

Kirjassa Spencer Johnson kertoo tarinan neljästä kuvitteellisesta tyypistä etsimässä sokkelossa ”juustoa”. Käytännössä tarina kertoo pelon ja muutosvastarinnan voittamisesta.

Mikäli ottaa annetun itsestäänselvyytenä ja tyytyy vain olemassa olevaan tilanteeseen, tulee huomanneeksi aika pian, että maailma ympärillä muuttuu ja oma tilanne käy tukalaksi. Näin oma mukavuusalue kutistuu aika nopeasti mahdottoman pieneksi.

Sopeutuminen jatkuvaan muutokseen tarkoittaa vanhasta luopumista ja omien pelkojen voittamista, uteliaisuutta ja rohkeutta jatkaa matkaa sinne, minne ei vielä selvästi näe. Juuri tästä on omasta mielestäni kysymys myös epämukavuusalueella vierailuista.

Spencer Johnsonin tarinan opetuksia ovat mm. seuraavat huomiot: Jollet muutu, saatat tuhoutua. Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Kun ylität pelkosi, tunnet itsesi vapaaksi. Mitä nopeammin luovut vanhasta, sitä nopeammin löydät uutta. Pienten muutosten havaitseminen ajoissa auttaa sopeutumaan tuleviin suuriin muutoksiin.

Yhteenvetona Spencer Johnson kirjoittaa:
– Kaikki muuttuu (juustoa siirrellään)
– Ennakoi muutoksia (varaudu siihen, että Juustoa siirrellään)
– Tarkkaile muutoksia (haistele juustoa usein, jotta tiedät milloin se vanhenee)
– Sopeudu muutoksiin nopeasti (mitä nopeammin luovut vanhasta juustosta, sitä nopeammin pääset nauttimaan uudesta juustosta)
– Muutu (siirry juuston mukana)
– Nauti muutoksista (nauti seikkailusta ja uuden juuston mausta)
– Ole valmis muuttumaan nopeasti ja nauti siitä aina uudestaan (juustoa siirrellään)

Eli rohkeasti arjen ja elämän sokkelossa eteenpäin vain!

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Seuraa minua Instagramissa