Jätteiden putkikeräysjärjestelmä: Ekologista vai ei?

Jätteen putkikeräys TukholmassaKaupunginvaltuustoon liittyvä työ pyörähtää ensi viikolla käyntiin. 

Yhtenä asiana keskiviikkona 28.8. klo 18 alkavassa kokouksessa käsitellään 9 000 000 euron suuruisen kaupungin omavelkaisen takauksen myöntämistä Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:lle.

Kyse on siis siitä, että jäteautojen sijaan putkikeräysjärjestelmässä jätteet kuljetetaan maanalaista runkoputkea pitkin alueelliselle jäteasemalle, josta ne kuljetetaan konteissa jatkokäsittelylaitoksiin sekä kaatopaikalle.

Hanketta perustellaan kaupunginhallituksen pohjaesityksessä erityisesti ympäristöpointeilla, kuten energiaa säästävällä kaupunkirakenteella. Tehtyjen selvitysten mukaan putkikeräysjärjestelmä vähentäisi Kruununvuorenrannan alueen raskasta jäteautoliikennettä noin 80 – 90 %, mikä parantaa alueen turvallisuutta ja viihtyvyyttä sekä alentaa jäteautoliikenteestä johtuvia päästöjä.

Ympäristöhyöty ei ole kuitenkaan ihan näin suoraviivainen. Jätteiden putkikuljetusjärjestelmän ympäristövaikutuksista rakennettuun ympäristöön on tehty seuraava tutkimus: Jätteiden putkikuljetusjärjestelmän ympäristökuormitukset ja yhteiskunnalliset kustannukset rakennetussa kaupunkiympäristössä – Tapaustarkastelussa Punavuoren alue

Selvityksen mukaan: ”Ympäristökuormituslaskennan tulokset osoittavat, että putkikuljetusjärjestelmä aiheuttaa astiakeräystä enemmän ilmapäästöjä, jotka johtuvat pääasiassa järjestelmän suuresta sähkönkulutuksesta sekä järjestelmässä vaadittavien osien valmistuksesta”.

Tämän lisäksi voi miettiä, kannattaako järjestelmä vielä siinä vaiheessa kun jätteiden määrä (toivottavasti) vähenee merkittävästi.

Tietysti Kruunuvuorenranta rakentamattomana alueena on eri asia kuin Punavuori, mutta ihan itsestään selvästi putkikeräys ei ole perinteistä jätehuoltoa ekologisempi ratkaisu.

Lisäksi kannattaa huomata, että putkikeräysjärjestelmä on kaupungin tekemien laskelmien mukaan investointikustannuksiltaan keskimäärin noin 48 euroa/huoneistoneliömetri perinteistä jätehuoltoa kalliimpi.

Putkikeräysjärjestelmistä on kuitenkin käsittääkseni ihan myönteisiä kokemuksia esimerkiksi Ruotsista ja ainakin Tampereen Vuoreksesta. Helsingissä Jätkäsaaren ja Kalasataman alueiden järjestelmät ovat jo rakenteilla.

Mitä mieltä itse olet? Miten jätehuolto kannattaisi uusilla asuinalueilla järjestää? Onko putkikeräys tulevaisuuden ekologinen vaihtoehto?

4 kommenttia artikkeliin ”Jätteiden putkikeräysjärjestelmä: Ekologista vai ei?”

  1. Tämä on vanha aihe, mutta kommentoin silti, koska asiasta ei ole juuri missään keskustelu.

    Itsellä on kokemuksia Tampereen Vuoreksen putkikeräyksestä ja suuri negatiivinen asia on se, että jätemaksuun ei vaikuta se kuinka paljon jätettä tuottaa. Koen, että tämä ei kannusta jätemäärän vähentämiseen. Investointikustannus on myös huomattavan suuri.

    Vastaa
    • Kiitos kommentista Mikael! Olen samaa mieltä kanssasi. Putkikeräykseen olisi hyvä liittää jätemäärien seuranta. Tein aikanaan kaupunginvaltuustossa, kun tätä asiaa käsiteltiin, ponsiesityksen, että olisi selvitetty mahdollisuutta mitata jätteen määrää. Valitettavasti se ei silloin mennyt läpi.

      Vastaa
  2. putkikuljetus on minulle hyvin tuttu ja järjestelmästä tehty tutkimus ei sisällä kaikkea perinteisen jätteenkeräyksen aiheuttamia päästöjä. kaiken kattavan tutkimuksen tekeminen ei ole helppo nakki, koska muuttujia on hyvin paljon.. seoulissa tehty tutkimus antoi päinvastaisen tuloksen kun viitattu tutkimus.
    euroopassa espanja tai pikemmin katalonia, on johtava putkikuljetuksissa. seoulissa kaikissa uusissa satelliittikaupungeissa on ko järjestelmä jopa niin pitkälle vietynä, ettei siellä tarvita roskisautoja ollenkaan kun siirrot kaatiksille hoidetaan myös putkia pitkin.
    jos helsingissä olisi esim kolme jäteasemaa mistä jätteet siirrettäisiin putkilla niin roska-autojen ajamat kilometrit ja saaasteet vähenisivät noin kolmannekseen ja näin autoja tarvittaisiin paljon vähemmän.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami