Valtuustoblogi: Yksityinen, ostopalvelu vai kunnallinen päiväkoti?

Kävin tulevana kaupunginvaltuutettuna tutustumassa hiljattain käpyläläiseen päiväkotiin, joka on muuttunut ostopalvelupäiväkodista kunnalliseksi.

Aihe on henkilökohtaisesti ajankohtainen ja tärkeä, koska oma lapsikin on lähiaikoina siirtymässä päivähoitoon.

Vaikka lähtökohtaisesti pidän ostopalvelupäiväkotien kunnallistamista hyvänä asiana, ei se välttämättä vielä takaa laadun paranemista.

Tässä päiväkodissa oli tapahtunut ainakin viisi muutosta heikompaan suuntaan:

1. Vakituinen ja täysipäiväinen päiväkotiapulainen joutui siirtymään toiseen päiväkotiin, koska Palmian mitoituksen mukaan laitoshuolto sujuu 4,5 tunnissa. Aiemmin täysipäiväisestä työajasta osa käytettiin avustaviin toimiin ja äkillisiin sijaistarpeisiin.

2. Sijaisia ja vaihtuvuutta on ollut enemmän. Päiväkotiapulaisen poistuttua, on päiväkodissa yksi tuttu ja turvallinen aikuinen vähemmän. Seuren kautta tulevien väliaikaisten sijaisten määrä on lisääntynyt merkittävästi. Kaikki sijaiset eivät välttämättä ole olleet edes päteviä.

3. Mahdollisuus vaikuttaa ruokailuihin ja ruokalistaan on kaventunut. Ruuat tulevat pääsääntöisesti Palmian kautta. Aiemmin päiväkodin oma keittäjä sai hoitaa ruokien suunnittelun, budjetoinnin, tilaukset, reseptiikan ja raportoinnin. Nyt pitää noudattaa valmiita ohjeita. Pelkona on, että pian joudutaan siirtymään kokonaan Palmian valmistamiin ruokiin. Kaiken lisäksi keittäjä ei voi hygieniasäännösten takia enää osallistua yhteisen kasvattajuuden ajatusta toteuttavaan toimintaan, vaikka haluaisikin.

4. Kaupungin työ- ja palkkapolitiikka estää leirikoulujen pitämisen. Lasten kovasti tykkäämiä ja odottamia yön yli kestäviä leirikouluja ei voida enää järjestää, koska kaupungilla on tiukka linja ylitöiden korvaamisen suhteen.

5. Päiväkodilla ei ole enää omaa johtajaa. Johtajan työ on jaettu kahdelle eri päiväkodille, joista toinen on uusi ja selvästi suurempi. Näin johtajan mahdollisuudet olla läsnä tässä päiväkodissa ovat rajalliset.

Samaan aikaan päiväkodin vanhemmat ja työntekijät eivät kuitenkaan ole pääsääntöisesti tyytymättömiä kunnallistamiseen. Kunnallistamista on pidetty ns. toiseksi parhaana vaihtoehtona pitkäaikaisen ostopalvelusopimuksen jälkeen. Lyhyet ostopalvelusopimukset kun eivät ole olleet hyvä tapa järjestää päivähoitoa.  Usein sopimuksen uusiminen on venynyt niin pitkälle, että työntekijät on jouduttu irtisanomaan ja vanhempia on pyydetty miettimään vaihtoehtoisia päiväkoteja lapsilleen.

Kyse on siis erityisesti siitä, että kunnallista päivähoitoa tulisi kehittää paremmaksi. Nykyiset ratkaisut tuntuvat ainakin tämän yhden päiväkodin näkökulmasta kalliilta ja huonoilta. Kunnallisessa päivähoidossa Helsingissä on tapahtunut viimeisen vuosikymmenen aikana paljon heikennyksiä. Muissa päiväkodeissa muutos on ollut hidasta, mutta tässä yksittäisessä päiväkodissa ne näkyvät nyt nopealla aikataululla ja ovat siksi mitä mainioin oppimisen paikka kaupungille.

Suurin ongelma näyttäisi olevan siis se, että kaupunki on ulkoistanut omia palveluitaan (omistamilleen) liikelaitoksille, joiden tehtävä on tuottaa taloudellista voittoa. Tämä ei voi valitettavasti toimia päivähoidon laadun säilyttävänä saati sitä parantavana ratkaisuna.

Olen itse samaa mieltä päiväkodin vanhempien ja henkilökunnan kanssa.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien vaalikoneen kysymykseen ” Kotikuntani palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi” vastasin ”täysin eri mieltä. Perusteluihin kirjoitin:

”Lähtökohtana palveluiden tuotannossa tulee olla asiakkaiden etu. Yksityistäminen voi joissain tilanteissa parantaa palveluita ja säästää kustannuksia laadusta ja työntekijöiden oikeuksista tinkimättä, mutta mitenkään automaattista tämä ei ole. On tärkeää, että kunnallisista peruspalveluista vastaa viime kädessä julkinen sektori. Julkisin varoin tuotetut palvelut painottavat yhteistä hyvää, kun taas yksityiset painottavat liiketaloudellisia näkökohtia. Helsinki on ulkoistanut palveluitaan jo liikaa yrityksille, jotka rahastavat palveluilla ja kierrättävät rahat veroparatiisien kautta maksamatta veroja. ”

Päiväkotien kunnallistaminen ei tietenkään aina paranna tilannetta ja yksityinen sektori saattaa tässä tarjota usein erityisesti erikoistilanteessa parempaa palvelua. Itse ihastuin taannoin mm. Luonnossa kotonaan Mörrintupaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on päiväkodeista? Mikä malli toimisi parhaiten? Tarvitaanko lisää yksityisiä, kunnallisia vai ostopalvelupäiväkoteja?

Valtuustoblogin edelliset kirjoitukset täällä:
Ympäristölautakuntaan ja Helsingin Energian johtokuntaan
Päätöksenteko Helsingissä avoimemmaksi
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tavoitteena ihana kaupunki
Politiikan teon periaatteiksi avoimuus, positiivisuus, proaktiivisuus ja äänettömät?
Kunnallisvaalit on käyty: Kiitos luottamuksesta!

3 kommenttia artikkeliin ”Valtuustoblogi: Yksityinen, ostopalvelu vai kunnallinen päiväkoti?”

  1. Vaihdoimme yksityiseen Luonnossa kotonaan Sotkankoto-päiväkotiin parin vuoden kaupungin päiväkotikokemuksen jälkeen. Ei siitä kaupungin päiväkodistakaan paljoa voi valittaa, ruokienkaan laadusta kun ei vanhempana ole kokemusta. Mutta Sotkankoto on hyvin lähellä täydellistä päivähoitopaikkaa. Ei pelkästään siksi että siellä ulkoillaan paljon ja ruuat ovat itse kokattua luomua. Ehkä tärkeimmäksi nousee yhteisöllisyys. Kun juhlia, retkiä ja vaikka pihan kunnostuksia järjestetään vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan yhteistyönä, päiväkoti on todellakin kuin toinen koti. Myös lapset yksilöinä huomioiva kasvatus antaa vanhemmalle hyvän tunteen.

  2. Me taas on ratkaistu asia niin, että lapset eivät ole olleet ikinä päiväkodissa paitsi eskarissa. Olemme keränneet tuttavaperheen kanssa tai hoitopaikka.fi-sivuston kautta (vai oliko se hoitopaikka.net) perhepäivähoitoringin, ja palkanneet hoitajan itse. Tätä varten on kehitetty yksintyinen kotihoidontuki. Pieni lapsi ei tarvitse ryhmätoimintaa eikä sosiaalisten taitojen oppiminen ole vielä taaperoikäisen kehitystehtävä. Ja kun lapsi on ollut isompi, ystäviä on saatu kotipihan lisäksi päiväkerhosta ja asukaspuistosta. Näin olemme saaneet päättää, mitä lapsi syö, miten ulkoilee ja kenen aikuisen kanssa hän päivänsä viettää. Meillä on ollut aina tosi hyvä tuuri hoitajien suhteen, joskin työhaastatteluihin käytetty aika on ollut hurja. Jostakin syystä tämä ratkaisu on ollut äärettömän suosittu lähipiirissämme, joka koostuu paljolti kasvatusalan ammattilaisista (lastentarhanopet ja luokanopet) ja psykologeista. Oletteko käpyläläisinä muuten tutustuneet Steiner-päiväkotiin?

  3. Vihreillä itsellään on iso vaikuttamisen paikka päiväkotitoiminnan ja varhaiskasvatuksen järjestämisen, kehittämisen ja laadun suhteen. Uuden Varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtajan paikka on ainutlaatuinen tehtävä ja koko lautakunnan toimintaa tullaan seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Siis puheita teoiksi vaan reippaasti ja rohkeasti.

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Seuraa minua Instagramissa