Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luonto-Liiton syyspäivillä

Viikonloppu vierähti Jyväskylässä Vesalan leirikeskuksessa Suomen luonnonsuojeluiiton ja Luonto-Liiton yhteisillä syyspäivillä.

Hyvä meininki, paljon uusia ihmisiä ja ideoita tulevaa toimintaa varten!

Kaikkein kiinnostavimman puheenvuoron päivillä käytti Demos Helsingin tutkija ja tuleva Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio. Aiheena oli Suomi ryhminä – järjestötoiminnan tulevaisuus.

Laitio toivotti meidät tervetulleeksi epävarmuuden aikaan ja kannusti miettimään sitä, miten toiminnasta saadaan enemmän toiminnallista just minä + me -hengessä. Eli miten voimme luoda ihmisille kokemuksia kuulluksi tulemisesta, asioiden saavuttamisesta yhdessä muiden kanssa ja muutoksen tunnistamisesta omassa elämässä.

Itse olen vakuuttunut, että kansalaistoiminnassa pitäisi luoda toimintakulttuuria, jossa epäonnistuminen ja kokeileminen on sallittua, jopa suotavaa. Myös Laitio puhui kokeilukulttuurin puolesta ja listasi hyvin sen hyödyt.

Kokeilukulttuurin hyödyt
– Ihmiset voivat osallistua eri asioihin
– Ihmiset nähdään kyvykkäinä
– Päästään nopeasti käyntiin
– On nopeasti jotain näytettävää
– Riskit ovat pienemmät
– Mallia voidaan viilata ennen levittämistä

Ohessa Tommin kalvot ja alla muutamia kuvia viikonlopun meiningeistä

Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava avaamassa syyspäiviä
Luonto-Liiton puheenjohtaka Tuomo Lindholm avaamassa syyspäiviä
Demos Helsingin tutkija Tommi Laitio puhuu kokeilukulttuurin puolesta
Sienityöpajan satoa
Paikallisviestinnän menestystarinoita
Ympäristörikokset kuriin -työpaja

Kiitos kaikille syyspäivien osallistujille!

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍