Ekoisi: Pihan yhteiset lelut

Kesällä olemme olleet vauvan kanssa paljon ulkona. Erityisesti kotipihallamme.

Helsingin Käpylää/Kumpulaa voi hyvällä syyllä sanoa lapsiperheiden viheronnelaksi.

Pihalla viihtyy hyvin, koska paikalla on yleensä aina muitakin lapsia ja heidän vanhempiaan. Ja mikä parasta: He ovat mukavia ja fiksuja.

Olen aiemmin kirjoittanut oman taloyhtiömme yhteisöllisyydestä ja yhteisistä tiloista sekä viljelylaarista. Vielä on jäljellä kuitenkin yksi innovaatio, joka ansaitsee tulla mainituksi.

Meidän pihan lapsilla on yhteiset ulkolelut. Käytännössä hiekkalaatikon vieressä on lelulaatikko, jossa on kasa leluja, joilla kaikki pihan lapset voivat leikkiä. Lisäksi ulkovaraston vieressä on rivi erilaisia kolmipyöriä, polkuautoja ja -mopoja, jotka myös ovat vapaasti käytössä.

Kesän pihalla vauvan kanssa ulkoiltua lelulaatikon merkitys on valjennut. Meillä ei tarvitse olla lainkaan omia hiekka- tai ulkoleluja. Jostain kumman syystä kukaan ei edes pölli niitä leluja, vaikka lelulaatikko on auki vuoden ympäri.

Olen ehtinyt käydä vauvan kanssa monilla eri pihoilla. Useilla pihoilla ei näytä valitettavasti olevan lainkaan yhteiskäytössä olevia leluja. Piha on silloin ankeampi.  Mitä ihmettä esimerkiksi hiekkalaatikolla tehdään ilman lapiota ja ämpäriä? Kuljettavatko jotkut vanhemmat lasten ulkoleluja todella edestakaisin hiekkalaatikon ja sisätilojen väliä?

Suosittelen yhteistä lelulaatikkoa lämpimästi. Ja onneksi olen kuullut, että monilla pihoilla yhteiset ulkolelut ovat ihan normaalikäytäntö.

Mitä muuta pihalla tai taloyhtiössä voisi vielä olla? Taloyhtiöllämme on myös oma Facebook-ryhmä. Sitä kautta saimme viimeksi lainaan naapurilta esimerkiksi auton lasten istuimen. Itse kaipaisin vielä myös yhteistä lehtitelinettä. Näin kaikkien ei tarvitsisi erikseen tilata samoja aikakausilehtiä tai kaivella niitä lehtiroskiksesta.

Edelliset Ekoisi-kirjoitukset löytyvät täältä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Ekoisi: Pihan yhteiset lelut”

  1. Onnellinen se, joka tuollaisen asuinympäristön on löytänyt 🙂 Meillä päin kerrostaloissa asuvat vain vanhukset ja lapsettomat…

    Vastaa

Jätä kommentti