Ekoisi: Pyöräretkellä vauvan kanssa – Kriittinen pyöräretki!

Vauva pääsi eilen (10.4.) elämänsä ensimmäiselle pyöräretkelle – eikä mille tahansa pyöräajelulle, vaan suoraan kriittiselle pyöräretkelle.

Mielenosoituksessa pyöräillään niillä Helsingin tieosuuksilla, joissa liikennejärjestelyt pyöräilijöiden kannalta ovat kaikkein huonoimmat.

Samalla näytetään, että pyöräilijät muodostavat kriittisen massan, joka tulee huomioida liikennesuunnittelussa ja kaupungin rakenteessa. Ei käy laatuun, että vuodesta toiseen tuetaan eri tavoin yksityisautoilua, joka saastuttaa ilman ja tekee muiden kaupunkilaisten elämän hankalaksi.

Erityiskiitos osallistumisestamme kuuluu yläkerran naapurille eli Jukalle! Hän oli pihalla siivoamassa lastensa kanssa hiekoitushiekkoja, kun olin lähdössä ulos vauva kantorepussa. Jukka ehdotti, että laitetaan heidän pyöräperäkärry kiinni pyörääni ja lähdetään pyörämielenosoitukseen. Näin teimme.

Pyöräretken lisäksi vauva pääsi siis samalla myös elämänsä ensimmäiseen mielenosoitukseen.

Ensimmäisellä pyöräreissulla vauvalle kertyi matkaa noin 12 kilometriä. Vauva tuntui tykkäävän todella paljon. Hän joko möllötti tyytyväisenä tai nukkui.  Peräkärryn kanssa ajo oli hiukan raskaampaa ja kääntymisissä piti olla tarkempi. Homma sujui kuitenkin yllättävän helposti näin vasta-alkajaltakin ilman harjoittelua. Samalla tuli kuitenkin aika nopeasti huomanneeksi, miten esteellisiä monet pyörätiet Helsingissä ovat.

Alla on vielä muutama kuva päivän kriittisestä pyöräretkestä.

Ja kotiin pyöräillessäni olin vielä törmätä pyörätielle pysäköityyn autoon. Sen verran kapea oli tuo tila, että siitä ei peräkärryn kanssa mahtunut. Oli pakko pysähtyä ja taluttaa pyörä jalkakäytävän kautta.

Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täällä: Ekoisi

4 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Pyöräretkellä vauvan kanssa – Kriittinen pyöräretki!”

  1. Omat lapseni ovat kulkeneet samanlaisessa peräkärryssä. Vauvasi taitaa olla vähän turhan pieni kyytiin, sillä kärrymme käyttöohjeessa luki, ettei siinä pitäisi kuljettaa alle 1,5-vuotiasta.

    Turvaistuimessa ikäraja on puolestaan yksi vuotta. Kypärätkään eivät taida tätä pienemmille sopia.

  2. Mukavaa, että olette päässeet yhdessä pyöräilemään! 🙂

    Lainkin mukaan myös kärryssä matkustavalla lapsella tulisi olla kypärä päässään: ainakin pyöräilyliikkeistä löytyy aika hyvin pieniä pyöräilykypäriä.

    Meidän muksu on ”pyöräillyt” noin 7-kuisesta alkaen: kun osasi ja jaksoi istua, löydettiin sopiva kypärä ja lapsi viihtyi pyöräkärryssä yksikseen. Joihinkin kärryihin on saatavilla myös valmistajan vauvaistuimia pienemmille lapsille, meidän kärryyn sellaista ei valitettavasti löytynyt, joten piti käyttää hieman luovuutta.

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍