Ekoisi: Sormiruokailua: Osa II

Kirjoitin aiemmin ekoisiin pitkän listan sormiruokailun hyvistä puolista ennen kokemuksen syvää rintaääntä.

Tuolloin toivottiin, että kirjoittelen sormiruokailukokemuksista myöhemmin, kun homma on edennyt.

Nyt olemme harjoitelleet sormiruokailua kohta kuukauden.

Ohessa muutama havainto:
– Vauvan sorminäppäryys on parantunut todella reippaasti.
– Ruokaa tulee yleensä enemmän ulos (yökkäysten tai oksennusten myötä) kuin menee vauvaan sisään.
– Tässä vaiheessa sormiruokailu ei ole ainakaan ollut stressittömämpää: ruokaa lentelee pitkin poikin, ja välillä vauva kakoo ruokaa kurkustaan ulos aika pahankin oloisesti.
– Session valmistelu (essun laitto ja ruokien valmistaminen) ja lopetus (sotkujen siivous) vaativat yllättävän paljon aikaa ja työtä.
– Vauva tykkää yhteisistä ruokahetkistä ja ilmoittaa selkeästi kun haluaa lopettaa.

Mitä vauva on sitten syönyt tai kokeillut sormiruokailun yhteydessä? Vauva on syönyt esimerkiksi höyrytettyä parsakaalia, bataattia, porkkanaa ja perunaa sekä kevyesti paistettuja tofutikkuja. Lisäksi hän on imeskellyt kurkkutikkuja, omenan paloja, luumua ja melonin siivuja. Olemme tehneet myös muussia marjoista, banaanista ja muista hedelmistä sekä kokeilleet puuroa.

Yhtä kaikki. Edistystä tapahtuu, ja vauva ottaa aika näppärästi ja itsenäisesti erilaisia ruokia tarjottimelta ja tunkee suuhunsa.

Toivottavasti vain nieleminenkin alkaisi jossain vaiheessa toimia, jotta emme olisi niin paljon imetyksen varassa.

Edelliset ekoisikirjoitukset ovat luettavissa täällä: Ekoisi

2 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Sormiruokailua: Osa II”

Kommentointi on suljettu.

Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.