Vietin aamupäivän (1.2.) Kansallismuseon auditoriossa Rio+20 -seminaarissa. Aiheena oli ”Mitä annettavaa Suomella on YK:n kestävän kehityksen konferenssiin ympäristönäkökulmasta”.
Tilaisuuden avauspuheenvuoron käytti ympäristöministeri Ville Niinistö. Hän nosti esille kolme tärkeää asiaa.
1. Kestävän kehityksen kysymyksiin tarvitaan kokonaisvaltainen lähestymistapa. Nykyinen talousjärjestelmä on ajautunut umpikujaan. BKT mittaa vain talouden kokoa, ei inhimillistä hyvinvointia tai ympäristön tilaa. Tarvitaan vaihtoehtoisia mittareita. Yksi lupaava vaihtoehto Niinistön mukaan voisi olla esimerkiksi GPI.
2. Tarvitaan kansainvälinen ja vahva ympäristöhallinto. Suomen tavoitteena on vahvistaa YK:n ympäristöohjelman (UNEP) roolia ja sen korottamista ympäristöjärjestön asemaan (UNEO) muiden alojen rinnalle. Meillä on paljon hyviä ympäristösopimuksia, mutta niiden toimeenpano ja seuranta on jäänyt heikoksi.
3. Tieteen ja politiikan välistä vuorovaikutusta tulee vahvistaa. Esimerkiksi ilmastokysymyksen suhteen mietitään liian usein, mikä on poliittisesti realistista kun pitäisi miettiä, mikä on luonnontieteellisissä rajoissa mahdollista. Suomi on tätä vuorovaikutusta tukeakseen perustanut esimerkiksi oman ilmastopaneelin.
Lisäksi Niinistön mukaan tarvitaan kansainvälistä sopimusta luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Nykyinen talousjärjestelmä tukee edelleen resurssien hukkakäyttöä. Esimerkkinä tästä on 400 miljardin dollarin vuosittaiset tuet fossiilisille polttoaineille. Kulutuksen kasvu syö saavutetut ekotehokkuushyödyt. Ilman kansainvälistä ja kattavaa sopimusta luonnonvarojen käytöstä ei tähän kehityskulkuun pystytä vastaamaan.
Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Jouni Nissinen muistutti Niinistöä myös kansallisten ja EU-prosessien tärkeydestä ja nosti esille esimerkiksi rikkidirektiivin ja ympäristönsuojelulain uudistuksen huomauttaen samalla, että lopulta tekeminen on sanomisen korkein muoto.