”Jos haluaa voittaa, kaikki on sallittua. Etsin hetkiä, jolloin voi toimia vasten sääntöjä ilman rangaistusta.”
Näin totesi jääkiekkoilija Jarkko Ruutu Imagen (1/2012) haastattelussa.
Vaikka tietenkin voi ajatella, että jääkiekkoilu tai muu kilpaurheilu on jotenkin erillinen osa muuta maailmaa, on näkökulma mielestäni käsittämätön.
Sääntöjä voi toki rikkoa, silloin kun kokee ne vääriksi, mutta ei voittaakseen tai edistääkseen omaa etua. Esimerkiksi gandhilaiseen avoimeen ja väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen kuuluu olennaisena osana se, että teoista kannetaan myös vastuu. Todelliset voittajat ovat mielestäni lopulta niitä, jotka toimivat moraalisesti oikein ja läpinäkyvästi.
Tietysti tämä voi omalta osaltaan myös kuvata vallitsevaa aikaa. Kaikki muu paitsi kiinnijääminen on sallittua. Oma etu ja lyhyen tähtäimen ”voitto” menee kaiken edelle.
Facebookissa eräs ystäväni totesikin osuvasti: ”Arvostan yleensä kommenttejasi, mutta tuo osoittaa, että et ole itse pelannut ainakaan tosissasi joukkuepallopelejä”.
Niin tosissani en tosiaan ole tainnut koskaan pelata, että voitosta sääntöjen rikkomisenkin uhalla olisi tullut minulle tärkeämpää kuin reilusta pelistä.
