Viikkopäiväkirja 51 (19.-25.12.2011)

Maanantai: Kirjoitin aamulla ekoisi-blogin aiheesta piilomerkityksiä vauvalle. Päivällä kävin Animalian 50-vuotistilaisuudessa, jossa palkittiin viiden vuosikymmenen merkittävimmät teot eläinten hyväksi. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta, kävin lähtöhaastattelun Sinin kanssa sekä pistin muutaman joulukortin postiin. Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto laittoivat postia myös vetoomuksen muodossa Venäjä-asioiden ministeriryhmälle kansalaisjärjestöjen lähialueyhteistyöstä. Illalla kävin Ruohonjuuressa ja vauvan kanssa juoksemassa.

Tiistai: Kävin aamupäivällä tavarapaljoudesta kertovan dokumenttielokuvan kuvauksissa ja tapasin JS Suomen myyntiedustajaa. Iltapäivällä kävimme ajankohtaisia asioita läpi Luonto-Liiton viisikon kanssa ja tapasimme Lissun kanssa vuoden alusta aloittavan verkkokehittäjän. Kotiin pyöräiltyäni leikin vauvan kanssa. Elina, Kuura ja Pii toivat yläkerrasta joulukortin. Illalla kävin vauvan kanssa juoksemassa.

Keskiviikko: Aloitin aamuni pitämällä kirjaa päivän aikana käyttämistäni tavaroista. Lisäksi kirjoitin blogitekstin lahjoista. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni tein työntekijöille vuoden 2012 työajanseurantapohjat sekä aloitin vuoden 2011 toimintakertomuksen valmistelun. Iltapäivällä vietimme toimistolla Sinin läksiäisiä ja kävin Greenpeacen toimistolla Durbanin ilmastokokoukseen liittyvässä kokouksessa. Kokous olikin sitten vuoden viimeinen. Vuoden aikana olen istunut yhteensä 386 eri kokouksessa. Päivän päätteeksi vierailin vielä Greenpeacen pikkujouluissa. Illan olin vauvan kanssa ja juhlimme Annukan kanssa 5-vuotiskihlapäiväämme. Vastasin päivälleen viisi vuotta sitten myöntävästi Annukka Bergin kosintaan Nepalissa, Kathmandussa. Sitä vastausta ei ole tarvinnut katua!

Torstai: Kävin läpi edellisenä iltanani tekemäni listauksen käytetyistä tavaroista ja kirjoitin aiheesta blogin: Tavarapaljouden keskellä: Vuorokaudessa 125 eri tavaraa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni hoidin koko päivän henkilöstö- ja hallintoasioita. Joululounaalla kävimme viisikon kanssa Pashassa ja iltapäivällä nautimme Samin Lontoosta tuomia raakaravintoherkkuja. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiristä pistimme vielä kiitostiedotteen Hyvinkään Kurkisuon suojeluun liittyen. Lopulta vuoden 2011 hommat tuli tehtyä ja oli aika siirtyä lomalle. Illan olin vauvan kanssa. Kävimme juoksemassa.

Perjantai: Nukuin aamulla pitkään ja leikin vauvan kanssa. Aamupäivällä kävimme neuvolassa, teimme lounasta ja siivosin. Joulusiivouksen tekemiseen kului aikaa vain 35 minuuttia, koska koti oli jo valmiiksi siisti. Samalla järjestelin vähän myös kirjahyllyä ja siivosin sähköpostin. Viestejä inboxiin jäi tasan nolla. Iltapäivällä kävin vielä juoksemassa.

Viikonloppu: Joulun vietimme Annukan ja vauvan kanssa Turussa lomaillen. Ohessa Ekoisin joulumuistio.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täällä: https://leostranius.fi/2011/12/viikkopaivakirja-50-12-18-12-2011/

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami