Viikkopäiväkirja 46 (14.-20.11.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa vauvan kanssa. Koskelantiellä Helsingin Käpylässä autojen pakokaasut tuntuivat hengitysilmassa selvästi. Jäin miettimään, miten hyvin pienen vauvan keuhkot kestävät liikenteen päästöjä. Aamupäivällä kävin YLEn isossa pajassa Opettaja TV:n kuvauksissa. Iltapäivällä tarjosin Luonto-Liiton työntekijöille suklaakakkua vauvan nimijuhlien kunniaksi. Luonto-Liiton työntekijät ovat avainpaikalla rakentamassa vauvalle ekologisesti kestävää yhteiskuntaa sekä auttavat minua jaksamaan töiden kautta myös kotona. Päivän päätteeksi kävimme Luonto-Liiton puheenjohtajiston kokouksessa läpi tulevan hallituksen kokouksen esityslistan. Kotimatkalla piipahdin Taika Ilolan hienossa Valonpilkahduksia – kuvia vapaaehtoistyön pyörteissä -näyttelyssä.

Tiistai: Kävin läpi aamulla Jyrki Kataisen hallitusohjelmaa ja valmistauduin kuluvan viikon puhetilaisuuksiin. Päivän aluksi pyöräilin Säätytalolle ”Suomesta maailman ympäristötietoisin kansakunta?” -seminaariin. Lounaan jälkeen pidimme Luonto-Liiton viisikko-kokousta. Sähköpostien jälkeen pyöräilin kotiin ja vietin illan vauvan kanssa. Hengailimme kotona ja kävimme juoksemassa Töölönlahden ympäri.

Keskiviikko: Aamupäivällä pidimme palaveria Natur och Miljön Bernt Nordmanin kanssa ympäristötoimintapäivien tulevaisuudesta sekä Simon ja Lissun kanssa Luonto-Liiton verkkosivujen tilanteesta. Lounaan jälkeen osallistuin Suomen luonnonsuojeluliiton rakennetyöryhmän kokoukseen, kävin pitämässä lyhyen kommenttipuheenvuoron Vasemmistoliiton ympäristötyöryhmän Rio+20 -seminaarissa ja puhuin Polttava Kysymys -kampanjan koalitiotapaamisessa siitä, miten ilmastolaki saatiin hallitusohjelmaan. Illan päätteeksi istuin kuuntelemassa Kauppakorkeakoulun Aalto Debating Societyn järjestämää talouskasvu vs. degrowth -väittelyä. Illan kruunasi juoksulenkki vauvan kanssa Töölönlahden ympäri.

Torstai: Pyöräilin aamulla ympäristöministeriöön ja Kohti Durbania -seminaariin. Tulevan ilmastokokouksen tilanne näyttää huonolta. Välissä annoin haastattelun Vihreälle Langalle koskien EVAn raporttia työn tuottavuudesta. Seminaarin jälkeen kävimme lounaalla Venlan, Pian ja Tomin kanssa. Tämän jälkeen vastailin vielä YLEn toimittajan kysymyksiin Durbanin ilmastokokousta koskien. Iltapäivän istuin Luonto-Liiton toimistolla käyden läpi sähköposteja sekä hoitaen hallintoasioita. Illalla johdin puhetta Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin hallituksen kokouksessa.

Perjantai: Kävin aamulla juoksemassa, pitkästä aikaa ilman vauvaa. Aamupäivällä pidimme Luonto-Liiton toimistolla palaveria puheenjohtaja Tuomon ja talouspäällikkö Kimmon kanssa. Iltapäiväksi pyöräilin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle järjestövaliokunnan kokoukseen keskustelemaan yhteistyön tiivistämisestä Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton välillä. Illan olimme Annukan ja vauvan kanssa kotona. Luimme lehtiä, teimme ruokaa ja katsoimme elokuvaa The Secret.

Lauantai: Olin aamupäivän Luonto-Liiton hallituksen kokouksessa Harjun nuorisotalolla. Lounaan jälkeen osallistuin syyskokouksen aluksi järjestettyyn ”Missä on ne vaikuttamisen paikat?” -seminaariin. Iltapäivä ja ilta hurahti valtuuston syyskokouksessa. Saimme hyväksyttyä Luonto-Liiton budjetin ja toimintasuunnitelman sekä valittua vuoden 2012 hallituksen. Siilin Piikki -huomionosoitus myönnettiin tällä kertaa Talvivaaran ja Yaran kaivoshankkeille.

Sunnuntai: Aamulla pistin toimeen edellisen illan Luonto-Liiton hallituksen ja valtuuston kokouspäätöksiä. Aamupäivällä pyöräilin Harjun  nuorisotalolle. Viimeistelimme tiedotteet henkilövalinnoista ja Siilin piikistä. Lounaan ja syyskokouksen päätteeksi järjestettiin vielä Susi-poro-Lappi -keskustelu, jossa pyrittiin löytämään yhteisiä näkemyksiä poronhoitajien ja suurpetojen intressien sovittamiseksi. Tiivis raportti ja pari kuvaa syyskokouksesta löytyy täältä: Luonto-Liiton Siilin piikki Talvivaaralle ja Yaralle – puheenjohtajaksi Tuomo Lindholm. Päivän päätteeksi hoidin vielä syyskokouksen jälkihoitoa, valmistauduin tulevaan viikkoon ja kävin vauvan kanssa juoksemassa.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täällä: Viikkopäiväkirja 45 (7.-13.11.2011)

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa