Neuvottelut Kööpenhaminassa etenevät

Ensimmäinen päivä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa on takana. Rekisteröityminen sujui ongelmitta pienen jonotuksen jälkeen. Kokouksen käytävillä ehti nähdä jo lukemattomia tuttuja ja päivittää tilannetta. Keskustelua herättivät erityisesti pöydällä olevat sopimusluonnokset.

Neuvottelut tuntuvat siis etenevän ja kaikki on vielä mahdollista. EU:n huippukokouksesta ei kuitenkaan valitettavasti tullut lopulta ulos mitään uutta. EU:lla olisi ollut mahdollisuus jo tässä vaiheessa sitoutua 30 prosentin päästövähennyksiin, lisätä rahoitusta kehitysmaiden toimenpiteisiin sekä paikata porsaanreikiä liittyen metsien nielulaskentaan ja kuumaan ilmaan. Valitettavasti mahdollisuudet jätettiin käyttämättä.

Kuulumisten vaihdon lisäksi ehdittiin nähdä Päivän fossiili -palkintojen jakotilaisuus. Climate Action Networkin palkinnon korjasivat tänään Euroopan unioni ja Kanada.

11122009036

11122009039

Majoitumme Kööpenhaminassa yhdessä muiden ympäristöaktivistien kanssa Theo Kurtenin luona kaupungin keskustassa. Illalla suuntaamme vielä Klimaforumin tapahtumiin.

Jätä kommentti