Maitotuotteiden välttämisen syy: ilmastonmuutos, eläinten kohtelu ja terveys

Jukka Huhta kiteytti YLE:n uutisissa (4.8.) erinomaisen hyvin sen, miksi maitotuotteita kannattaa välttää ja korvata ne esimerkiksi kaura- ja soijapohjaisilla elintarvikkeilla. Huhdan mukaan valintaan on kolme syytä: ilmastonmuutos, eläinten kohtelu ja terveys.

Ruoka on muutenkin asumisen ja liikenteen ohella yksittäisen ihmisen kannalta kaikkein eniten ympäristökuormitusta aiheuttava tekijä. YK:n elintarvike ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan pelkästään eläintenkasvatus aiheuttaa 18 prosentin osuudellaan enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin liikenne.

Herääkin kysymys, millä perusteella esimerkiksi Suomen hallitus, etunenässä maa- ja metsätalousministeriö tukee eläintuotannon jatkumista. Suomessa laitetaan esimerkiksi yli 250 000 euroa pelkästään sianlihan edistämistä koskevaan tiedotuskampanjaan, mutta yhtään hanketta, joka edistäisi ilmastoystävällisen ruuan käyttöä, ei ole näkynyt. Kaikkein uskomattominta on se, että maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila haluaa lisätä maidon kulutusta pakkojuottamalla sitä koululaisille ratakaistakseen EU:n ylituotannon ongelmia.

Maitotuotteille on olemassa ilmastoystävällisiä, huippuhyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja. Kannattaa suosia niitä. Lisätietoja ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton ilmasto lautasella -kampanjan sivuilta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Maitotuotteiden välttämisen syy: ilmastonmuutos, eläinten kohtelu ja terveys”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami