Voi miten leppoisa heinäkuun viikko

Maanantaina olin lounaalla Helsingin Sanomien toimittaja Johanna Mannilan kanssa liittyen Kööpenhaminan tulevaan ilmastokokoukseen. Illalla juhlimme Maijan ja Kallen uutta nimeä Kumpulan kallioilla.

Tiistaina olin koko päivän Espoossa tekemässä tietoliikennealan ympäristöpäällikön hommia. Lisäksi tutustuin lausunnolle tulleeseen päästökauppalain muuttamista koskevaan lakiesitykseen sekä kävin läpi Pidot Vuosaaressa -teoksen tekstejä.

Keskiviikkona lounastin opetusministeriön Titti Laineen kanssa ministeriön valmisteilla olevasta kansalaisjärjestöstrategiasta. Lisäksi annoin Up-uutispalvelulle haastattelun EU:n energia- ja ympäristöministereiden epäviralliseen kokoukseen liittyen. On törkeää, että Suomi vastustaa EU:n sitovia energiatehokkuustavoitteita.

Muuten päivä sujui lukiessa väitöskirjaani liittyvää materiaalia. Illalla kävimme Annukan kanssa läpi kellarissa olevat tavarat. Tarjolla olisi ilmaiseksi edelleen mm. televisio, pölynimuri, korvalappustereot, korilipasto, työtuoli, CD-levyjen hylly, laukkuja ja VHS-videokasetteja sekä myytäväksi Aku Ankkoja (taskukirjat 1-135 ja yhteensä 897 kpl lehtiä vuosilta 1976-2003) ja Suomen MADejä (kaikki vuosilta 1983-1992).

Torstaina lounastimme Minna Suihkosen ja Annukan kanssa Cafe Engelissä. Erikseen neuvoteltu vegaanisalaatti oli oikein herkullista ja piti nälän loitolla pitkään. Samalla törmäsimme työministeri Anni Sinnemäkeen. Iltapäivän istuin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolla käyden läpi sähköposteja ja papereita. Lisäksi teimme Riku Eskelisen kanssa suunnitelman, kuinka Helsingin Energia saadaan luopumaan kivihiilen käytöstä.

Perjantaina lähdetään viikonlopuksi Joensuuhun.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍