Viikonloppu 26.-27.4.2008 – Laukaassa

Lauantai aamuna suuntasin Suomen luonnonsuojeluliiton liittovaltuuston kokoukseen Laukaaseen. Asialistalla oli toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi myös aluetyön uudelleen organistointia. Itse olin paikalla esittelemässä liiton ilmastotoimintaa.

Kokous sujui tehokkaasti ja hyvässä yhteishengessä. Liiton puheenjohtajakaksikko Markku Kuortti (liittovastuuston pj) ja Risto Sulkava (liittohallituksen pj) sekä liiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen osaavat homman loistavasti.

Valtuuston julkilausuma koski aluehallinnon murentamishanketta. Sen voi lukea kokonaisuudessaan täältä:
http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/ALKUmurentaa

Erityiskiitos hyvästä ja kauniista kokouspaikasta sekä järjestelyistä Luonto-Liiton porukoille. Oli suorastaan ylellisyyttä kun viikonlopun ruokavalio oli lähtökohtaisesti vegaanista. On hienoa, että myös Suomen luonnonsuojeluliitossa nämä asiat otetaan nykyään huomioon.

Kotiin tultua ostin pihan lapsien pitämästä leikkikaupasta mehua. Samalla totesin, että polkupyöräni oli varastettu. Polkupyärän katoaminen vammauttaa ikävästi arjen sujumista – aivan kuten Maija hienosti kiteytti naamakirjachatissa.

Sunnuntai-iltana valmistauduin tulevan viikon kokoukiin ja esityksiin sekä kävin läpi sähköposteja ja luonnostelin tulevia kirjoituksia. Valitettavasti en ehtinut Kuusijärvelle saunomaan ja juhlistamaan Anna-Stiinan syntymäpäivää. Onnittelut kuitenkin näin blogin välityksellä!

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍