Viikonloppu 17.-18.11.2007 – Tulevaisuuspohdintaa ja arkea, IPCC:n neljäs raportti

Jouduin harmikseni jättämään väliin Maan ystävien (http://www.maanystavat.fi) väentapaamisen Ähtärissä. Lauantaina kävimme Annukan kanssa aamulla juoksemassa Tampereella. Päivän mittaan tein kaikkia pieniä rästihommia pois. Illaksi menimme Annukan kanssa istumaan lähikuppilaan eli ravintola Old Sophieen. Ravintolassa törmäsimme myös Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalaiseen. Kepalaiset olivat jäähdyttelemässä samana päivänä ollutta vuosikokoustaan.

Keskustelimme Annukan kanssa illan mittaan tuntitolkulla mahdollisista tulevaisuuden suunnitelmistani. En osaa päättää, haluanko pitkällä tähtäimellä jatkaa nykyisessä työssäni tietoliikennealalla, tehdä väitöskirjaa ja siirtyä yliopisto- ja/tai tutkimuspuolelle vai toimia mielummin paremman maailman puolesta nykyistä ammattimaisemmin kansalaisjärjestöissä. Mene ja tiedä.

Sunnuntaina kävimme Annukan kanssa aamulla jälleen juoksemassa. Hoidin myös siivousvuoroni eli imuroin lattiat, kastelin kukat, pyyhin pölyt, siivosin vessan ja vein roskat sekä vaihdoin lakanat. Lisäksi viimeistelin kestävän kehityksen aikalaivisiohankkeen vieraskynäkirjoitusta sekä kävin läpi Oikeusministeriön kansalaisosallistumisen edistäminen tieto- ja viestintätekniikan avulla -raporttia, jota olen luvannut kommentoida.

Kuluneen viikon saldosta. Tein jatko-opintoja eli tutkimustyötä yhteensä 49,5 tuntia. Ympäristöjärjestöjen vapaaehtoistyöhön uhrasin kaiken kaikkiaan 20 tuntia. Omasta kunnosta huolehtimiseksi kävin viisi kertaa juoksemassa 10 km lenkin ja pyöräilin vaatimattomasti 28,06 kilometriä. Viikon aikana tuli näin urheiltua 6,5 tuntia. Yhteensä aktiviteettia kertyi vaatimattomasti 76 tuntia, joka tarkoittaa nukkumisen jälkeen noin 60,3 prosentin hyötysuhdetta.

Lopuksi tietysti viikonlopun tärkein uutinen: IPCC hyväksyi neljännen arviointiraportin viimeisen osuuden – Neljäs arviointiraportti kokonaisuudessaan valmis: http://ilmatieteenlaitos.fi/uutiset/index.html?Id=1195288105.html.

Kannattaa katsoa myös WWF:n ja Greenpeacen tiedotteet aiheeseen liittyen:

WWF: Ilmastonmuutoksen silminnäkijät kertovat tositarinoita ilmastonmuutoksesta
http://www.wwf.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedotteet_2007/ilmastonmuutoksen_silminnakijat_kertovat.html

Greenpeace: IPCC:n raportin mukaan vain muutama vuosi aikaa kääntää päästöt laskuun
http://www.greenpeace.org/finland/fi/mediakeskus/lehdistotiedotteet/ipcc-n-raportin-mukaan-vain-mu

Muistoja 10-vuoden takaa. Oli silloin aika yllättävää ja hämmentävää löytää itsensä taidenäyttelystä. 

Teos: @samilukkarinen
Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.