Influessa 23.-27.4.2007

Maanantaina jouduin olemaan töissä tärkeissä palavereissa vaikka fyysinen tilani olisi pikemminkin vaatinut sairaslomaa. Oma valinta silti. Illalla kävimme kirjasto kympissä kuuntelemassa Merin ja Jukan hääsoitantoa. Kaunista! Meri tarjosi soitannon päälle vielä Itä-Pasilassa teetä ja banaanikakkua.

Tiistaina matkasin aamusta Tampereelle esittelemään jatko-opintoihini liittyväää tutkimussuunnitelmaa. Seminaari-istunto kärsi osallistujapulasta (kertooko tämä huonosta ja epäkiinnostavasta tutkimusaiheen valinnasta). Keskustelu oli silti tiivistä ja sain reppuuni monta hyvää työstämisen kohdetta. Pitäisi olla enemmän aikaa jatko-opinnoille. Nyt huomaan, että koko keväänä en ole kunnolla työstänyt väitöskirjaani ja kuljen edelleen viime syksynä pohdituilla aiheilla.

Tampereen reissun jälkeen olin niin kuumetokkurassa, että oli pakko mennä kotiin nukkumaan. Näin ollen nukuin ohi sekä YTV:n liikennestrategian juhlatilaisuuden että järjestöjen yhteisen ilmastokoordinaatiokokouksen. Oi voi. Sain kuitenkin rutistettua itseni alkuillaksi sen verran kuntoon, että pääsin vetämään kestävän kehityksen aikalaisvisiohankkeen ohjausryhmän kokousta.

Keskiviikkona osallistuin kotoa käsin sairasvuoteelta muutamiin puhelinpalavereihin. Muuten olin koko keskiviikon ja torstain aika lailla pelistä pois. Aamulla lämpöä oli yleensä 37,5 astetta ja illalla se nousi vuoristoratamaisesti (välillä laskien välillä nousten) johonkin 39 asteen hujakoille. Kuivan yskän ohella mitään muita oireita ei ollut, joten kyseessä lienee influenssa. En vaivautunut kuitenkaan lääkäriin. Inhottavinta on ollut, että kaikkina öinä olen hikoillut itseni, vaatteeni ja sänkyni noin 3-6 kertaa läpimäräksi. Yleensä herään siihen kun tärisen yöllä kylmissäni läpimärissä vaatteistta. Vaihdan kuivat tamineet ja muutaman tunnin pääst sama homma uudestaan. Raskasta.

Perjantaina olo alkoi tuntua jo pikkuisen paremmalta. Aamupäivä meni puhelinpalaverissa ja iltapäiväksi jouduimme lähtemään Tammisaareen tapaamaan maistraatin vihkijää liittyen häävalmisteluihimme. Alunperin ajatuksenamme oli ollut viettää yö ihastuttavassa ja keväisessä Tammisaaressa, mutta nyt huono kuntoni muutti suunnitelmamme vain lyhyeksi visiitiksi. Kävelykin kävi ihan kovasta työstä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami