Keskiviikko 7.2.2007

Helsingin Sanomien pääkirjoitus tarttuu jälleen kerran ilmastokysymykseen (”Ilmastonmuutoksen vähättely olisi vastuutonta toimintaa”). Teksti on melkein kuin ympäristöjärjestöjen suusta. Ihmeellistä, kuinka voimakkaasti yleinen mielipide on viime aikoina muuttunut. Poliittinen momentum on nyt. Juuri sopivasti vaalien alla. Sanat pitäisi nyt saada vain teoiksi.

Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin piirikokouksessa päätimme hyväksyä piiriin kolme uutta jäsenyhdistystä (Lopen luonnonystävät ry, Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys ry ja Salpausselän luonnonystävät ry). Uudet tulokkaat loikkaavan Etelä-Hämeen piirista meidän siipien suojiin. Näin Uudenmaan piirin jäsenyhdistysten määrä nousee 27 yhdistykseen ja jäsenmäärä noin 9500 maksavaan jäseneen. Olemme Luonnonsuojeluliiton 15 piiristä ylivoimaisesti suurin.

Illan päätteeksi ideoin kansalaisjärjestöjen kestävän kehityksen aikalaisvisio-hanketta. Kirjoittelen myös H-projektin järjestelyihin liittyviä tehtäviä ja vastuualueita. Päivän kirjavalinta oli Rosa Meriläisen uunituore pamfletti ”Puheet ovat tekoja”. Ulkona on kylmä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami