Keskiviikko 15.11.2006

Ari Rasimuksen väitöskirja Uudet liikkeet – Radikaali kansalaisaktivismi 1990-luvun Suomessa on ilmestynyt. Kyseessä on tutkimus 1990-luvun lopun kansalaisaktivistmista Suomessa. Tutkimus on hyvin lähellä omaa pro gradu -tutkielmaani. Joskin oma työni keskityy voimakkaammin ympäristöliikkeeseen ja ajoittuu vuosituhannen vaihteen jälkeiseen aikaan. Rasimuksen väitöskirjassa on kuitenkin varmasti monia elementtejä, joita tulen käyttämään omassa mahdollisessa väitöskirjaprojektissani. Rasimuksen työ on ladattavissa sähköisesti suoraan osoitteesta: http://acta.uta.fi/pdf/951-44-6758-2.pdf (Suosittelen!)

Haen polkupyöräni huollosta. Kyllästyin epävarmoihin joukkoliikenteen aikatauluihin ja jatkuviin myöhästelyihin, joten päätin rohkeasti yrittää talvipyöräilyä. Siispä vein polkupyöräni huoltoon ja vaihdatin siihen nastarenkaat. Hyvältä tuntuu.

Olen juuri lähdössä Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokoukseen kun Annukka soittelee minulle ilmoittaakseen, että minutkin on hyväksytty Yhteiskunnallisen ympäristöalan valtakunnalliseen tutkijakouluun (YHTYMÄ). Olen saanut paikan kahdeksi vuodeksi (2010-2011). Aika uskomaton juttu. Ensimmäinen haku ja heti tärppää. Tämä tarkoittanee sitä, että jossain vaiheessa alan tekemään jatko-opintoja ja väitöskirjaa oikein toden teolla. YHTYMÄ:n hakutukset on juuri julkaistu www-sivuilla: http://www.uta.fi/laitokset/yhdt/opetus/yhtyma.shtml

Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin kokouksessa hyväksymme paikallisyhdistyksille eri suuruisia tukia, käymme läpi piirin työsuhdeasioita, päätämme piirin edustuksista eri työryhmissä, suunnittelemme piirin uusia www-sivuja ja käymme läpi lausunnolla olevia kysymyksiä.

Ajan Luonnonsuojeluliiton toimistolta kotiini Käpylään iloisena huollosta saamallani polkupyörällä. Nastat tuntuvat tukevalta, vaikka vaikuttavatkin aika paljon pyörän rullaavuuteen. Ajo on selvästi raskaampaa. Illalla huomaan olevani kipeä. Kurkku on kipeä, nuha ja kuumeinen olo vaivaavat. Kipeäksi tuleminen selittää maanantain tahmaista juoksua. Nyt ei ole kuitenkaan varaa tulla kipeäksi, joten päätän olla tulematta kipeäksi vaikka vähän rauhallisemmin on pakko ottaa.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍