Viikko 11.-17.9.2006

Jopas oli viikko. Julkisuusmylly on pyörinyt Smash Asem –tapahtumien ympärillä. Pääministeri Vanhanen, sisäministeri Rajamäki ja poliisijohto ovat kiitelleet poliisin onnistunutta operaatiota viikonloppuna. Poliisi on peräänkuuluttanut omissa tiedotustilaisuuksissaan laajaa yhteiskunnallista keskustelua mielenosoittamisen pelisäännöistä. Keskustelu voi jäädä kuitenkin yksipuoliseksi, sillä poliisi ei ole löytänyt omista toimistaan pienintäkään moitteen sijaa.

Kritiikkiä on esiintynyt kuitenkin huomattavasti. Silminnäkijäkertomukset ovat olleen järkyttävää luettavaa. Toisaalla HBL:n tietojen mukaan ihmisoikeusasianajaja Ville Hoikkalaa kiellettiin toimimasta kiinniotettujen aktivistien asianajajana, koska häntä syytetään osallistumisesta mellakkaan – siitä huolimatta, että Hoikkala ei ole ollut lähelläkään Kiasmalla tapahtunutta mielenosoitusta. Missä menee oikeusvaltion raja sen suhteen, mihin kaikkeen poliisi voi puuttua? Lisäksi poliisi ei ole useista pyynnöistä huolimatta suostunut osallistumaan Smash Asem –kansalaistarkkailuryhmän järjestämään keskustelutilaisuuteen. Myös Rajamäki ilmoitti avustajansa välityksellä, ettei osallistu keskustelutilaisuuteen nyt eikä ”koskaan” – yritä siinä käydä sitä arvokeskustelua, jota poliisin toimesta peräänkuulutetaan.

Viikon aikana avattiin adressi, jossa vaadittiin Rajamäen eroa – sekä adressi, jossa kiiteltiin poliisin toimintaa. Lauantaina järjestettiin myös ”136 joku raja Rajamäki” –mielenosoitus. Verkkosivut, keskustelupalstat ja lehdet ovat olleet täynnä silminäköijöiden ja sivullisten kertomuksia Smash Asem –tapahtumista. Kaikkein kovimman linjan otti kuitenkin Suomen Kuvalehti ja sen päätoimittaja Tapani Ruokanen, joka pääkirjoituksessa vaati suoraan poliisin määrärahojen leikkaamista. Poliisin toiminnasta tullaankin tekemään selvitys ja asiaan ovat puuttuneet myös tietosuojavaltuutettu sekä eduskunnan oikeusasiamies, jolle on tullut useita valituksia tapahtumista. On kuitenkin kummallista, että sisäministerin mielestä poliisin toiminnassa ei ole ollut mitää moitittavaa, vaikka puolueettomia selvityksiä ei ole vielä edes tehty.

Tapahtui viikolla muutakin.

Maanantaina en työkiireiden takia ehtinyt Kansalaistarkkailuryhmän järjestämään tiedotustilaisuuteen, joka oli jättimenestys. Jouduin jättämään myös Luonnonsuojelijalehden toimitusneuvoston kokouksen väliin. Tiistaina meillä oli Luonnonsuojeluliiton Energia- ja ilmastovaliokunnan kokous, jonka puheenjohtaja olen. Käsittelimme kokouksessa meneillään olevia ajankohtaisia kysymyksiä sekä suunnittelimme tulevaa toimintaa. Keskiviikkona kävin ympäristöjärjestöjen ilmastokoordinaatio-ryhmän kokouksessa eduskunnassa. Jouduin kuitenkin lähtemään kesken kaiken pois Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin työtalousvaliokunnan kokoukseen, jossa käsittelimme lokakuun lopussa tulevaa syyskokousta. Perjantaina olin koko päivän Tampereella tekemässä graduun liittyvää kypsyyskoetta sekä kävin jättämässä tutkintotodistusta koskevan hakemuksen. Ennen kotiinlähtöä kävin vielä yliopiston ruokalassa syömässä ja mietin, että tämä on todennäköisesti viimeinen kerta kun kävelen yliopistolta ulos perustutkinto-opiskelijana. Se on aika jännä tunne. Identiteettiin liittyvää muutosta ilmassa.

Poljin pyörällä lauantai aamuna Kivenlahdeen Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen kokoukseen ja syyssuunnittelupäiville. Matka jatkui kuitenkin puolenpäivän jälkeen Espoon keskuksen kautta Turkuun ja Annukan siskon Piian häihin. Erinomaisen onnistuneet juhlat! Varhain sunnuntaina hyppäsin jälleen junaan, matkasin Turusta takaisin Espoon keskukseen, nousin pyörän selkään ja poljin Kivenlahteen syyssuunnittelupäiville. Pyöräillessäni Kivenlahdesta iltapäivällä kotiin Käpylään törmäsin sattumalta Meriin, joka oli pyöräilemässä Laurin luokse Vallilaan. Kotona kirjoittelin kommentteja Esa Konttisen meneillään olevasta Suomen Akatemian tutkimushankkeesta sekä siivosin ennen kuin menin Turusta tulevaa Annukkaa vastaan Pasilan asemalle. Olipahan viikonloppu. Hallituksen kokous, suunnittelupäivät, häät, jatko-opinto/tutkimussuunnitelmia ja 70 kilometria pyöräilyä. Illalla keskustelimme jätteenpoltosta.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa