Viikonlopulle olisi ollut paljon aktiviteettia. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului matka Pietariin G8-kokouksen varjotapahtumiin. Lisäksi Turussa järjestettiin EU:n ympäristöministereiden epävirallinen ministerikokous aiheena seuraavan sukupolven ympäristöpolitiikka. Kaiken ohella Anna-Stiina oli lähettänyt kutsun tulla vierailemaan Elimäelle maalaismaisemiin. Muistan Elimäen paikkana joka pelasti minut kuutostien hurjalta rekkaliikenteeltä ollessani joskus vuosia sitten pyöräilemässä Helsingistä Joensuuhun.
Yhtä kaikki. Päädyimme kaikista muista houkuttelevista vaihtoehdoista huolimatta jatkamaan edellisenä viikonloppuna alkanutta ”juuret” -kesämatkailua. Siispä suuntasimme Annukan kanssa perjantai aamuna Pohjanmaalle Kannukseen tutustumaan lapsuuden maisemiin. Ohjelmaan kuului muun muassa käynti keltaisellä mökillä, raviradalla, Lestijoen rannalla, uudella sillalla ja rautatiesillalla, huoltoaseman kahvilassa, Poutun tehtaalla, turkistarhalla, Annelin baarissa ja monessa muussa mielenkiintoisessa kohteessa.
Pyöräilimme lauantai aamuna pohjanmaan lakeuksissa Kannuksesta (Sievin ja Nivalan kautta) Kärsämäelle (107 km). Kärsämäellä majoituimme ihastuttavalle Suomelan leirintäalueelle. Lauantaina ohjelmaan kuului vierailu Maija-mummon sekä Veikon ja Ritun luona saunomisen kera. Sunnuntaina jatkoimme pyöräilyä Haapaveden kautta Oulaisiin, josta palasimme junalla Helsinkiin. Viikonlopun saldona 12 tuntia junamatkailua, paljon lapsuuden maisemia, ristiriitaisia ajatuksia ja yli 200 km pyöräilyä.