Keskiviikko 24.5.2006

Tarkoituksenamme oli järjestää Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokous Porkkalanniemen kärjessä. Valitettavasti myrskytuuli ja sade pilaavat hyvät retkisuunnitelmat. Tyydymme pitämään kokousta Kirkkonummen kirjastossa. Kyseessä on viimeinen kokous ennen kesätaukoa. Asialistalla on perusasioiden lisäksi muun muassa keskustelua Ekokemin jätteenpolttolaitoksesta. Piiri teki jätteenpolttolaitoksen ympäristöluvasta oman valituksen, koska hankkeella on selviä vaikutuksia myös Uudenmaan alueelle. Lisäksi sovimme muun muassa syksyn kokousaikataulun. Hurjaa kuinka nopeasti syksyn aikataulu ja kalenteri on täyttymässä. Piirin ja liittohallituksen kokoukset syövät yllättävän paljon tyhjää tilaa kalenterista.

Kokouksen jälkeen ihmiset suuntasivat urhoollisesti retkelle Porkkalanniemelle. Meneillään on arktisten lintujen kevätmuutto ja nähtävää olisi paljon. Itse jouduin kuitenkin pinnaamaan retkeltä ja suuntaamaan kohti kotia. Pyöräilen Leppävaarasta kotiin Vallilaan ja kastelen paitani läpimäräksi hiestä. Illan valmistelen seuraavan päivän puheenvuoroja Pirkanmaan sosiaalifoorumia varten.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami