Viikonloppu 8.-9.4.2006

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri järjestää kevätkokouksen Hangossa Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Ihastuttava paikka. Olen tullut edellisenä yönä työmatkalta Unkarista. Bussi Hankoon lähtee Kiasman edestä jo aamulla klo 7.00. Tutustumme paikalliseen historiaan ja ympäristöön. Käymme ihailemassa esimerkiksi paikallisia tuulivoimaloita. Paljon kauempana sijaitsevan moottoritien meteli häiritsee aivan tuulivoimalan juurella selvemmin kuin voimaloiden humina. Tutkimusten mukaan Hangon tuulivoimaloihin kuolee noin 1,5 lintua vuosittain. Vertailun vuoksi muistelen, että tieliikenteessä menehtyy vuosittain noin 4 miljoonaa eläintä, joista miljoona lintua.

Kokouksessaan Uudenmaan ympäristösuojelupiiri tukee Hangon ympäristöyhdistyksen vaatimusta säilyttää Grand Hotel -tontin alue tyylillisesti ehjänä. Uhkana on, että nätin kulttuuriympäristön keskelle meren rantaan rakennetaan neljäkerroksinen luksuskerrostalo.Normaalien kevätkokous rutiinien lisäksi (toimintakertomus, tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäminen) käymme läpi valtakunnallista liito-orava kartoitusta sekä käymme tiirailemassa muuttolintuja.

Bussimatkalla Hangosta takaisin Helsinkiin kirjoittelen Suomen luonnonsuojeluliiton lausuntoa kansallisesta kestävän kehityksen strategialuonnoksesta. Suuntaan tietokoneeni kanssa Ilmari-ilmastotiedotushankkeen juhliin, johon ehdin sopivasti jälkiruualle kuuntelemaan Tuuli Kaskisen ja Riitta Savikon kiitospuheita. Kiskon Riitan kesken juhlien sivuhuoneeseen muokkaamaan ja oikolukemaan keke-strategialausuntoa. Kun muut lähtevät Ilmari-tilaisuudesta jatkojuhlille kaupungille, suuntaamme Annukan kanssa kotiin kirjoittamaan kyseistä keke-lausuntoa.

Ympäristöjärjestöjen ilmastokoordinaation kokouksessa sunnuntaina Tampereella oli alun perin tarkoitus käsitellä järjestöjen kesken luutuneita ilmastokäsityksiä. Itse olin kuvitellut, että kyseessä olisi hiukan ”open space” tyyppinen kokous, jossa järjestötoimijat voisivat tuulettaa vapaasti eri ajatuksia ja kantoja ilmastopolitiikan perinteisiin kysymyksiin. Päivän kokousohjelma on kuitenkin täyttynyt ajankohtaisista ja päivänpolttavista teemoista. Keskustelemme päästökaupan tulevasta toisen kauden alkujaosta, kansainvälisen ilmastopolitiikan tilasta, EU-puheenjohtajuuskauden vaikuttamistyöstä ja lukemattomista muista asioista. Riitta on loihtinut uskomattoman hyvät kokoustarjoilut. Nam!

Sunnuntai illan vietän viimeistelemässä SLL:n kestävän kehityksen lausuntoa. Lopulta päätämme tehdä Riitan kanssa myös Maan ystävien vastaavan lausunnon. Olen jo nukkumassa, kun Riitta lähettää Maan ystävien lausunnon ympäristöministeriöön. Loppujen lopuksi monet muutkin järjestöt ehtivät antamaan omat mielipiteensä strategiasta ympäristöministeriölle. Ainakin WWF, Kepa, SLL, MY ja Dodo lähettävät omat kommenttinsta. Hyvä näin!

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍