Viikonloppu 21.-23.4.2006

Perjantaina alkaa valtakunnallinen nuukuusviikko (http://www.nuukuusviikko.net). Teemana tänä vuonna on oppia etelästä. Itse hyppään aamupäivällä kuitenkin junaan ja suuntaan Kuhmoon Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen kokoukseen ja kevätvaltuustoon. Kahdeksan tunnin junamatkan jälkeen Kajaanissa on edessä vaihto bussiin ja sen jälkeen vielä 1,5 tunnin bussimatka kohti Kuhmoon. Perille saapuessamme (http://www.hotellikalevala.fi/) nautimme illallisen. Illan päätteeksi liittohallitus kokoontuu. Eniten keskustelua aiheuttaa maastotapahtumia koskeva kirjelmä, jonka hallitus päättää jättää lopulta allekirjoittamatta. Tämän lisäksi puhumme muutenkin toimiston työtilanteesta, ihmisten jaksamisesta ja kertyneistä ylitöistä. Keskeytämme kokouksen noin yhden aikaan yöllä ja menemme nukkumaan. Jatkamme kokousta seuraavana aamuna.

Lauantai aamuna saamme hallituksen kokouksen vietyä läpi juuri sopivasti siten, että ehdimme vierailla paikalle saapuneen valtuuston kanssa Kainuun luontokeskuksen suurpetonäyttelyssä. Valtuuston asialistalla on kerrankin sääntömääräisten asioiden lisäksi myös kiinnostavaa sisällöllistä keskustelua. Valtuusto keskustelee innokkaasti sääntömääräisten asioiden lisäksi Suomen Luonto -lehden kehittämisestä, valtuuston roolista liiton päätöksenteossa, metsästrategiasta, suostrategiasta, jätestrategiasta ja maastoliikennestrategiasta. Illalla saunomme, syömme ja katselemme luontokuvia. Paluumatkalla Kuhmosta Helsinkiin sujuu keskustelun ja lintuhavaintojen merkeissä. Liiton kovimmet bongarit taitavat olla Tapani Veistola, Matti Nieminen ja Harri Hölttä.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍