Keskiviikko 1.3.

Kevät. Hurja päivä. Aamulla EU:n perustuslakia kansanäänestyskampanjan tapaaminen jää työesteiden takia väliin. Sen sijaan ehdin eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusasen kutsumalle lounastapaamiselle yhdessä Rautaruukin ja muiden Suomen luonnonsuojeluliiton edustajien kanssa. Rautaruukki on huolissaan laitosten lupakäsittelyistä, päästökaupasta, imagostaan ja kilpailukyvystä. Tapaaminen sujuu hyvässä hengessä ja yhteisiä intressejä ja tavoitteita on helppo löytää. Esimerkiksi ekoenergian edistäminen tai liikenteen ottaminen mukaan päästökaupan piiriin.

Eduskunnassa kiehuu. Suvi-Anne Siimes on ilmoittanut eroavansa Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävistä. Ehdin jutella hetken Annina Käpin kanssa sekä istahtan toviksi vihreiden kansanedustajien avustajien pöytään vaihtamaan pikaisesti kuulumisia Jussin, Veikon ja Elinan kanssa. Käyn pikaisesti Lasipalatsissa tekemässä sähköpostihommia ennen kuin tapaan Sosiaalidemokraattisen ympäristöliiton Villiruusun puheenjohtajan Juha Beurlingin ja kansanedustaja Satu Taiveahon. Keskustelemme vilkkaasti käsillä olevasta energia- ja ilmastoselonteosta, eduskuntavaikuttamisesta sekä muista yhteistyömahdollisuuksista.

Ympäristöjärjestöjen ilmastotapaamisessa Natur och Miljön (NoM) tiloissa Annankadulla keskustelemme järjestöjen ilmastovaikuttamisesta. Suunnittelemme seuraavalla viikolla olevan Enestamin tapaamisen asialistaa sekä valmistelemme muita ministeritapaamisia. Lisäksi työn alla on järjestöjen vaihtoehtostrategia, yhteinen kannanotta kehitysjärjestöjen kanssa sekä muu ilmastolobbaaminen. Jään pohtimaan sitä, miksi ilmastotoiminnasta puuttuu ruohonjuritason aktivismi.

NoM:n tiloista siirryn kerrosta ylemmäksi Luonto-Liittoon. Hanna Kaisa Saastamoisen vetämä järjestöjen välinen kulutuskriittinen verkosto kokoontuu. Suunnitelmissa on Suomen sosiaalifoorumiin tulevan Ange Taggartin tempaukset (http://www.mydadsstripclub.com/). Kannattaa käydä katsomassa myös http://www.labofii.net. Lisäksi tarkoituksena on järjestää jonkinlainen nuukuus- tai kulutusmarssi vappuna sekä toimintaa huhtikuussa olevan TV-Turnoff –viikon ympärillä.

Ennen kuin Uudella Ylioppilastalolla alkaa HYY:n vihreiden järjestämä elokuvailta, ehdin vaihtaa pari sanaa tilaisuudessa alustamassa olevan Tapio Laakson kanssa Vasemmistoliiton nykytilasta. Lisäksi puhun ennen Latitude 36 elokuvan alkua vielä vaihtaa pari sanaa Luonto-Liiton Nuorten Luonto –lehden päätoimittaja Päivi Mattilan kanssa. Luonto-Liitto harkitsee liittymistään GMO-vapaa Suomi –kampanjaan. Hienoa!

Elokuvien jälkeen suuntaan illan viimeiseen kokoukseen Cafe Javaan. Maan ystävien varainhankintatyöryhmän tapaamisessa uudet tulonhankintaideat ovat hiukan vähissä. En tiedä johtuuko se siitä, että kaikilla on pitkä päivä takana vai siitä, että yksinkertaisesti uusia ideoita ei ole. Paluumatkalla kotiin pohdin kuitenkin sitä, että parhaimpia ideoita tulee usein alkuviikosta alkuiltapäivästä. Ehkä kaikki tärkeät kokoukset pitäisi järjestää silloin.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍