Tiistai 28.2.

Kestävän kehityksen strategiaryhmän kokouksessa keskustelemme indikaattoreista ja yhteenvetotekstistä. Jälleen kerran tulee epätoivoinen olo. Näyttää siltä, että kaikki vähänkin hyvät ajatukset halutaan poistaa paperista. Huomaan yllättäen olevani MTK:n ja SAK:n edustajien kanssa usein samaa mieltä, mutta EK:n kanssa menee sukset jatkuvasti ristiin.

Rautatientorilla Helsingissä ja noin 17 eri paikkakunnalla on menossa Maan ystävien (ja Luonto-Liiton) järjestämä suurta huomiota saanut lumiukkotempaus. Lisätietoja löytyy esimerkiksi osoitteesta: http://www.maanystavat.fi/lumiukot/ Tapahtuma on laajasti esillä eri tiedotusvälineissä. Keke-kokouksen yhteydessä SAK:n Matti Viialainen irvailee, että lumiukkoja ei voi rakentaa kun on niin kylmä, eikä tietoakaan ilmastonmuutoksesta. Hohhoijaa.

Olen menossa perjantaina (3.3.) alustamaan Eurooppanuorten EU-konferenssiin. Harmikseni saan kuitenkin kuulla, että samaan ympäristötyöryhmään kanssani suunniteltu Eija-Riitta Korhola on perunut tulonsa. Harmi. Olisi ollut kiva vaihtaa muutama sana ERK:n kanssa EU:n ympäristöpolitiikasta.

Eduskunnan ympäristövaliokunta lähettää kutsun tulla antamaan lausuntoa VNS 5/2005 vp energia- ja ilmastopolitiikan linjauksia – kansallinen strategia Kioton pöytäkirjan toimeenpanemiseksi. Suomen luonnonsuojeluliitosta paikalle on menossa energia- ja ilmastoasiantuntija Annukka Berg ja Maan ystävistä todennäköisesti ilmastokampanjavastaava Heikki Korpela.

Järjestelemme Anna Ylä-Anttilan kanssa Suomen Sosiaalifoorumiin keskustelutilaisuutta Metsä-Botnian sellutehdashankkeesta. Suuri osa puhujista alkaa varmistumaan. Paikalle on tulossa edustajia ainakin UM:stä, GP:stä, Siemenpuusäätiöstä, Metsä-Botniasta ja Jyväskylän yliopistosta. Tilaisuus pidetään Helsingin Arbiksella sunnuntaina 2.4. klo 10-12.

Maria Svanström soittelee illalla. Vaihdamme kuulumisia, keskustelemme virtuaalielämästä ja blogeista. Onnittelen Mariaa valmistumisen (VTM) johdosta. Onnea!

Illan päätteeksi käyn vielä läpi ja allekirjoitan Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin lausunnon Espoon kaupungille Hista-Siikajärvi-Nupuri –osayleiskaava-alueen kaavaluonnoksen maankäyttövaihtoehdoista.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami