Torstai 23.2.

Kommentoin Suomen luonnonsuojeluliiton lausuntoa valtiovarainvaliokunnalle käsittelyssä olevasta hallituksen energia- ja ilmastoselonteosta. Kaipaan energiansäästön parempaa huomioimista. Tehokkainta energiapolitiikkaa olisi aina negawatit.

Saan adbustersin kautta ilmoituksen TV-turnoff –viikosta (http://www.tvturnoff.org/), joka järjestetään huhtikuussa. Olisi mainiota, mikäli Suomessakin syntyisi jonkinlainen kampanja aiheen ympärille. Ideoin Joensuun Maan ystävien Jani Lukkarisen kanssa mielipidekurssia. Jani on järjestämässä Joensuussa 12.3. mielipidekirjoituskurssin ja on pyytänyt minua mukaan vetämään sessiota. Ajatus on mielestäni mainio. Mielipidekirjoituksilla voi vaikuttaa huomattavasti yleiseen mielipideilmastoon. Ajatukset menevät usein mielipidekirjoituspalstojen kautta huomattavasti paremmalla prosentilla läpi verrattuna esimerkiksi yleisten tiedotteiden lähettämiseen.

Keskustelen Suomen luonnonsuojeluliiton entisen ilmasto- ja energia-asiantuntijan Tuuli Kaskisen kanssa Liiton valmisteilla olevasta jätestrategiasta. On olennaista pohtia, mikä on Liiton linja eri jätteenpolttokysymyksissä nyt kun asia on voimakkaasti esillä ympäri Suomea.

Illalla tapaan vanhan työkaverini Hannen. Sen sijaan sovittu tapaaminen Pasin kanssa peruuntuu. Näin aikaa vapautuu vielä juoksulenkille Annukan kanssa. Kun silmäni sulkeutuvat ja vaivun uneen, Annukka kirjoittaa vielä Suomen luonnonsuojeluliiton lausuntoja energia- ja ilmastostrategiasta eduskunnan eri valiokunnille. Takana on ollut tiukka viikko ja tulevina viikkoina vauhti vain kiihtyy.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍