Viikonloppu 24.-26.2.2006

Kävimme Annukan kanssa nauttimassa Kallion perjantai-illan trendi-tunnelmaa Soul Kitchen –nimisessä ravintolassa (http://www.soulkitchen.fi). Erinomainen valinta. Paikkaa voi ilman muuta suositella.

Istun koko lauantai päivän Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolla Kotkankadulla hallituksen kokouksessa. Käsittelyssä on muun muassa Liiton talouskatsaus, jätestrategia, toimintakertomus vuodelta 2005, yhteistyö mainostoimiston kanssa ja lukemattomat muut ajankohtaiset asiat.

Käymme illalla Maria Nuutisen tupaantuliaisissa. Maria on juuri muuttanut Joensuusta Helsingin Kallioon. Olimme Marian luona Buenos Airesissa viime kesänä osana Etelä-Amerikan bussikiertuettamme. Maria vieraili kesällä myös meidän luona Limassa, Perussa. Pullapitkon leivonnan lomassa keskustelut pyörivät Lattari-teemoissa.

Sunnintaina kävimme jälleen muutamissa asuntonäytöissä. Lisäksi kommentoin Luonnonsuojeluliiton toimintakertomusta, kirjoittelin Ruotsin valmennuskurssin ensimmäistä harjoitustyötä sekä kävin läpi tulevia esitys- ja kirjoitustehtäviäni eri yhteyksissä. Välilä oli pakko jännätä myös Olympialaisten jääkiekkofinaalia Suomi-Ruotsi, jonka naapurimaa lopulta vei nimiinsä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami