Maanantai 6.2.

Takana on rentouttava ja löysä viikonloppu. Töissä on sen sijaan heti täysi tohina päällä. Eri kokoukset, vierailut ja projektit painavat päälle. Joudun kuitenkin karkaamaan Tampereelle iltapäivällä. Olen luvannut ympäristöpolitiikan professori Yrjö Hailalle, että tulen esittelemään tekeillä olevaa gradua yhden ylimääräisen kerran. Erityisjärjestely on tehty siitä syystä, että lähdin kesken graduseminaaria keväällä 2005 Peruun ja yli puolet lukukauden istunnoista jäi näin väliin. Graduseminaari sujuukin aika mukavasti. Saan kannustavaa palautetta ja näyttää siltä, että moni muukin itseni lisäksi uskoo, että työstäni voi tulla valmis gradu. Mainiota. Tulen onnelliseksi.

Kirjoittelen junamatkalla ViNOn tulevaan ympäristöjulkaisuun eli Rönsyyn kolumnin kestävästä kehityksestä. Illalla sovin vielä Joensuun Maan ystävien keulahahmon Jani Lukkarisen kanssa vierailusta Joensuuhun. Jani on virittelemässä mielipidekirjoituskurssia ja pyysi minua mukaan. Mielestäni ajatus on erinomainen. Olen pyytänyt ekosähkötarjoukset (http://www.ekoenergia.info/) kaikilta ekosähköä tarjoavilta sähköyhtiöiltä. Nyt pöytäni on täynnä eri tarjouksia, joita jossain vaiheessa pitäisi käydä läpi. SLL:n Uudenmaan ympäristösuojelupiirin sisällä käydään tiivistä keskustelua uraanin louhinnasta ja Sipoonkorven suojelusta.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍