Keskiviikko 8.2.

Järjestän keskustelutilaisuutta Metsä-Botnian sellutehdashankkeen tiimoilta Suomen sosiaalifoorumiin. Varmistan ensin, että Maan ystävät ja Suomen luonnonsuojeluliitto voivat toimia järjestäjätahoina. Pyydän Metsä-Botnian edustajaa sekä Greenpeacen Mikael Sjövallia tilaisuuteen puhumaan. Lisäksi olen yhteydessä Ulriikka Aarnioon mahdollisesta Satu Hassin osallistumisesta. Anna hoitelee samaan aikaan Siemenpuusäätiötä sekä mahdollista Paperiliiton, UM:n ja yliopiston edustajaa sekä kirjoittelee tilaisuudesta infon tulevaan Sosiaalifoorumin lehteen ja ohjelmaan. Yhteistyö pelaa ja homma edistyy!

Samaan aikaan viilaamme myös yhdessä Ursula Immosen ja Tapani Veistolan kanssa Uudenmaan ympäristösuojelupiirin toimintakertomusta vuodelta 2005 Suomen luonnonsuojeluliittoa varten. Ilouutinen on se, että piiri saa uuden työllistämistuella työskentelevän harjoittelijan. Sari Mäntylä aloittaa työt 13.2. Mainiota.

Unkarista soitellaan ja kysellään puhujaa ympäristöhallinnosta Itä-Euroopan maiden kestävän kehityksen seminaariin. Olimme vastaavassa seminaarissa viime tammikuussa yhdessä Annika Lindblomin kanssa. Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen tiedustelee mahdollisuuttani osallitua tapaamiseen eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusasen kanssa. Luonnonsuojeluliiton sisällä keskustellaan jätteenpoltosta ja uraanin louhinnasta. Veikko Halmetoja sen sijaan tiedustelee osallistumistani Kulttuuriyhdistys Vastedeksen ja Pirkanmaan vihreiden järjestämään paneelikeskusteluun Tampereella Vanhalla kirjastotalolla lauantaina 4.3. klo 15-17. Paneelin aihe on Onko ideologia kuollut – Mitä ideologia on, miten sitä tuotetaan ja miten se liittyy politiikkaan? Mainio aihe. Suostun oikopäätä.

Sen sijaan varsinaisen päivän ilouutinen tulee puhelimeeni Annukalta. Annukka on saanut vuodeksi rahoitusta Suomen kulttuurisäätiöltä väitöskirjatutkimustaan varten. Huippua! Todella hyvä avaus Annukan tutkijauralle. Samaan aikaan syöttinä on vielä monia muitakin hakuja. Lupaavalta näyttää. Annukka on tehnyt kovasti töitä väitöskirjansa eteen ja nyt erinomaisesta pohjatyöstä alkaa tulemaan myös palkintoa. Olen ylpeä.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍