Tällä kertaa vietimme linnanjuhlien sijaan itsenäisyyspäivää Sadankomitean rauhankutsuilla Pasilan Rauhanasemalla. Tilaisuudessa saimme nauttia myös Pekka Haaviston tarinoita Sudanin tilanteesta. Mies tekee EU:n piirissä ihailtavaa työtä rauhan ja ympäristön puolesta. Juhlissa ehdimme vaihtaa sanasen myös Timo Riitamaan kanssa Helsingin Vihreiden vuosikokouskuvioista. Paikalla oli myös kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja ja Sadankomitean pääsihteeri Johanna Sumuvuori ja Setan pääsihteeri Aija Salo. Nämä molemmat tapasimme pikaisesti myös Heidi Hautalan vaalijuhlissa edellisenä lauantaina.
Illalla sytytimme kynttilän ja katsoimme televisiosta varsinaisia linnanjuhlia. Täytyy ihmetellä, kuinka paljon yhteen kättelytilaisuuteen ja juhliin ladataan odotuksia ja arvovaltaa. Harmittaa, että ympäristöjärjestöjen edustajat eivät olleet saaneet kutsuja tänä vuonna vuoden ”tärkeimpiin” juhliin. Olisi ollut hienoa jos Maan ystävien nykyinen puheenjohtaja Meri Pukarinen olisi ollut linnanjuhlissa poikaystävänsä ja Maan ystävien ilmastokampanjavastaavan Lauri Myllyvirran kanssa.