Ympäristölautakunta 7.5.2013: Nastarenkaat vai kitkarenkaat?

Nasta-tutkimusohjemaYmpäristölautakunnan kokouksessa (7.5.2013) oli tuttuun tyyliin liuta lausuntoja ja selvityksiä. Lisäksi päätimme ympäristökeskuksen organisaatiomuutoksesta ja kokouksen ulkopuolella keskustelimme alustavasti vuoden 2014 budjetista.

Alla tiivistys kokouksen päätöksistä.

Itseäni kiinnosti erityisesti Nasta-tutkimusohjelman raportit.

Nastarenkaiden käyttöä on Suomessa pidetty keskeisenä liikenneturvallisuustekijänä talvella. Niinpä kitkarenkaiden osuuden lisääminen herättää huolen yleisestä liikenneturvallisuudesta. Tutkimusten mukaan mitään dramaattista liikenneturvallisuuden heikentymistä ei kitkarenkaiden yleistyminen kuitenkaan aiheuttaisi, kunhan liukkauden torjuntaan kiinnitetään huomioita.

Lue lisää

Ovatko kaupunginvaltuuston kokouspalkkiot ja muut etuudet kohtuullisia?

Kaupunginvaltuutetun työ on luottamustehtävä. Siitä ei siis makseta palkkaa. Työtä on tarkoitus tehdä oman toimen ohella. Näin siis periaatteessa. Käytäntö on kuitenkin toinen. Käytännössä kaupunginvaltuutetuille maksetaan Helsingissä kokous- ja muita palkkioita sekä korvaukset ansiomenetyksistä ja lastenhoidosta. Lisäksi tulevat muut edut, kuten esimerkiksi HSL:n maksuton matkakortti ja liikuntaviraston vapaakortti. Esimerkiksi ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta minulle maksettiin kokouksista yhteensä 4295 euron korvaus. Tämä kertyi kaupunginvaltuuston, ympäristölautakunnan ja Helsingin Energian johtokunnan kokouksista sekä … Lue lisää

Ympäristölautakunta 16.4.2013: Kumpulan koulun sulkeminen

Kumpulan kouluYmpäristölautakunta kokoontui tiistaina 16.4.2013. Esityslista löytyy täältä.

Keskustelimme kokouksen aluksi Käpylän peruskoulun, Limingantie 39, sivutoimipisteen tilanteesta.

Ympäristölautakunta ei tehnyt koulusta kokouksessa mitään päätöstä. Asia oli esityslistalla mukana ilmoitusasioissa.

Ympäristökeskus on arvioinut Käpylän peruskoulussa, Limingantie 39, olosuhteiden olevan sellaiset, että niistä voi aiheutua terveydensuojelulain 1 §:n tarkoittamaa terveyshaittaa.

Lue lisää

Ympäristölautakunta 2.4.2013: Katsaus Helsingin ympäristön tilaan

Leo Stranius ja hiilinieluYmpäristölautakunta kokoontui heti pääsiäisen jälkeen ti 2.4.2013 klo 16.15. Kaikki asiat menivät esityslistan mukaan ja kokous oli alle ohi tunnissa.

Esityslista täällä.

Kaikkein kiinnostavin oli uunituore raportti Helsingin ympäristön tilasta.

Hyvä tiivistys aiheesta löytyy ympäristökeskuksen tiedotteessa: Helsingillä haasteita ympäristön tilan parantamisessa

Tässä muutamia poimintoja:

– Helsingin kasvihuonekaasupäästöt ovat vuosina 1990–2011 pienentyneet 15 prosentilla. Helsingin energiankulutuksen kasvu on pysähtynyt ja asukaskohtainen kulutus on kääntynyt laskuun.
– Ilmanlaatuongelmia aiheuttavat liikenteen päästöt ja liikenteen nostattama katupöly sekä alueelle kaukokulkeutuvat pienhiukkaset ja otsoni.
– Tieliikenne on merkittävin meluhaittojen aiheuttaja Helsingissä. Noin 40 prosenttia helsinkiläisistä asuu alueilla, joilla tieliikenteen aiheuttama päiväajan keskiäänitaso on yli 55 dB.
– Jätevesien puhdistus ja joukkoliikenne on kaupungissa maailman mittakaavassakin huipputasolla.
– Luonnonsuojelualueita Helsingissä on yhteensä 50 kappaletta, mutta ne ovat pääsääntöisesti kooltaan pieniä.

Raportti löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Alla esityslista ja päätökset tarkemmin.

Lue lisää

Ympäristölautakunta 19.3.2013

Ympäristölautakunnan kokoushuoneen seinällä komeili Ulla-Maija Vikmanin tuore tekstiilitaideteos nimeltään "Hiilinielu".
Ympäristölautakunnan kokoushuoneen seinällä komeili Ulla-Maija Vikmanin tuore tekstiilitaideteos nimeltään ”Hiilinielu”.

Ympäristölautakunnan kokouksessa (19.3.2013) keskusteltiin mm. valtuustoaloitteestani vuosittaisista päästökiintiöistä sekä ympäristökeskuksen resursseista tulevia budjettineuvotteluita silmälläpitäen.

Pelkästään tulevien palkankorotusten kattamiseksi ympäristökeskuksen budjettiin tarvitaan vähintään noin 200 000 euron lisärahoitus.

Tämän lisäksi esimerkiksi ympäristöterveysyksikössä, jossa ei ole nyt pystytty tekemään edes lain vaatimia tarkastuksia, on neljä virkaa täyttämättä puuttuvien palkkarahojen takia. Tämä vaatisi noin 240 000 euroa lisärahaa.

Yhteensä tarve on siis lähes 0,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi keskustelimme Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnosta. Oli aika kiva yllätys, että myös minua oli ehdotettu palkinnon saajaksi peräti kolmelta eri taholta. Palkinnosta päättää Pekka Sauri 4.4.2013.

Lisäksi sovittiin, että kuluvan vuoden aikana pidetään julkisuudelle ja yleisölle avoin kokous.

Esityslista löytyy täältä.

Alla on kokouksen päätökset tarkemmin.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Vuosaaren Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotus

Suo Meri-Rastilassa Kuva Olli Vento

Ympäristölautakunta teki kaupunkisuunnitteluvirastolle lausunnon Vuosaaren Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta 5.3.2013 pidetyssä kokouksessa.

Raportti ympäristölautakunnan kokouksesta löytyy täältä.

Mielestäni tiivis rakentaminen metroaseman läheisyyteen on perusteltua. Meri-Rastilassa tämä voidaan toteuttaa arvokasta luontoaluetta uhraamatta täydennysrakentamisella, mikä voidaan tehdä OurCityn vaihtoehtokaavan pohjalta, sekä rakentamalla metroradan ja Vuotien muodostaman kuilun päälle.

Tätä ja muutamia muita parannuksia ehdotin ympäristölautakunnan lausuntoon. Osa meni läpi, mutta ei tärkeimmät. Tästä syystä Vihreät lautakunnan jäsenet jättivät eriävän mielipiteen pöytäkirjaan.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Ympäristölautakunnan kokous 5.3.2013

Viikin-ympäristötalon-aurinkopaneelitOhessa raportti ympäristölautakunnan 5.3.2013 kokouksesta. Kokouksen päätöstiedote löytyy täältä.

Isoin keskustelu ja vääntö käytiin Meri-Rastilan osayleiskaavastalausunnosta. Osa esittämistäni muotoilusta saatiin sisään, mutta tärkeimmät hävisin äänestyksessä.

Alla olevassa raportissa on myös vastaehdotukset ja äänestykset.

Vihreät jättivät asiasta eriävän mielipiteen.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami