Ammattijärjestäjän vierailu – osa I

Tavarat-kierrätykseenOheinen kirjoitukseni on julkaistu alunperin (20.1.2014) Luonto-Liiton kulutus.fi-sivuilla.

Ammattijärjestäjän vierailu – osa I

Ystäväni Eveliina opiskelee ammattijärjestäjäksi. Osana opintojaan hän lupasi tehdä kotikäynnin ja antaa neuvontaa. Siispä kutsuin hänet kylään.

Itselläni ei toki ole akuuttia ongelmaa tavaroiden suhteen. Ajattelin, että on vain mukava antaa ystäväni opintoihin vähän haastetta ja toisaalta yrittää löytää omasta arjesta parannettavaa.

Oma suhteeni tavaroihin on ristiriitainen. Pidän siitä, että ympärillä on tilaa ja esimerkiksi työpöytä on siisti. Toisaalta olen hamsteri, joka ei halua heittää mitään pois.

Tämä ei ole myöskään ensimmäinen kerta kun mietin suhdetta tavaroihin. Vuosien varrella olen jo ehtinyt tehdä monta hyödyllistä temppua.

– Olen haaveillut vastaamisesta 100 tavaran haasteeseen ja inspiroitunut Tavarataivas-elokuvasta.
– Olen käynyt läpi kellarissa vuosikausia lojuneet 30 laatikollista tavaraa.
– Olen luopunut suurimmasta osasta kirjojani – jäljellä on kuitenkin vielä noin seitsemän hyllymetriä.
– Olen antanut CD-levyni pois.
– Olen laskenut käyttäväni vuorokauden aikana yhteensä 125 eri tavaraa.
– Olen laskenut vauvan käyttävän vuorokauden aikana yhteensä 62 eri tavaraa.

Itse olen aina kuvitellut, että ammattijärjestäjiä käyttävät vain keskiluokkaiset ekolifestylestä kiinnostuneet kaupunkilaiset.

Usein ammattijärjestäjiä kaivataan kuitenkin myös sosiaalisin perustein. Elämäntilanne voi olla niin rankka, esimerkiksi läheisen sairastumisen myötä, että siivota ei ehdi ja tilanne riistäytyy käsistä. Apua kannattaisi hakea ajoissa vaikka ihmisiä hävettääkin usein kutsua ketään kotiinsa auttamaan. Palvelu on kuitenkin luottamuksellista ja aluksi selvitetään aina kunkin omat lähtökohdat ja tarpeet.

Yleensä ääripäiden välissä on kuitenkin ihan tavalliset ihmiset ja perheet, jotka kaipaavat tavararaivauksen aloittamiseksi hieman vetoapua ja inspiraatiota. Näitä ovat esimerkiksi kuolinpesän kanssa surutyötä tekevät, muuttajat, putkiremonttia evakossa olevat ja sen sellaiset.

Mitä sitten teimme ammattijärjestäjän kanssa? Hän kyseli suhteestani tavaroihin, kävimme läpi huoneita ja kaappeja, vierailimme kellarissa ja keskustelimme siitä, mitä toimenpiteitä olen tehnyt tavaramäärän hallitsemiseksi ja vähentämiseksi.

Kyseessä oli siis ensimmäinen vierailu, jossa kartoitamme lähtötilanteen. Varsinaiseen toimeen ryhdytään maaliskuun alussa. Silloin ammattijärjestäjä saapuu kotiimme uudestaan ja ryhdymme tositoimeen.

Lue myös tämä: Mikä ihmeen ammattijärjestäjä? Mitä rikkaus on?

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍