Vieraskynäblogissa Tiina Kaitaniemi
Alkuhuomautus: Tämä kirjoitus ei käsittele niitä äitejä, jotka olisivat halunneet imettää enemmän, mutta äidin toive ei ole toteutunut.
Ihmisellä erot imetyksen kestossa ovat silmiinpistäviä. Joku ei halua imettää ollenkaan, ja toinen imettää vuosia. Tandem-imettäjän rinnoilla käy maitohömpsyn ottamassa eri-ikäisiä lapsia. Jotkut äidit jopa jättävät vieroittamispäätöksen tekemättä ja lopettavat imetyksen vasta kun lapsi niin päättää.
Äidit elävät erilaisissa todellisuuksissa sen suhteen mitä he pitävät normaalina ja tavallisena. Minun maailmassani monen vuoden kestävä imetys on normi. Tutkimusten mukaan äidinmaito on erittäin laadukasta ravintoa – kaikille. Se olisi hyvää ja terveellistä ravintoa jopa aikuisille.
Aina välillä nämä todellisuudet törmäävät. Parhaimmillaan tilanne menee molempien äitien kannalta suhteellisen mukavasti, ehkä hiljaa hämmästellen toisen niin eroavaa ajatusmaailmaa. Julmimmillaan tilanne kärjistyy keskustelupalstoilla, joissa pahimmillaan pitkään imettävää syytetään pedofiiliksi.
Evoluutiobiologin näkökulmasta vaihtelu imetyksen kestossa on normaalia. Toki kulttuuriset normit säätelevät sitä mitä enemmistö tavoittelee, mutta yksilöiden välinen vaihtelu imetykseen sijoittamisessa ns kuuluu asiaan.
Evoluutiobiologisten termein ilmaistuna kysymys on tasapainoilusta nykyisen ja tulevaisuuden lisääntymisen välillä. Karkeasti sanoen, mitä enemmän eliö sijoittaa jälkeläisten hoitoon, sitä vähemmän jälkeläisiä hän saa, mutta saadut jälkeläiset selviävät varmemmin ja lisääntyvät todennäköisemmin itse tulevaisuudessa. Jälkeläisten hoitaminen on siis sijoittamista niiden laatuun, mutta mitä enemmän yhteen lapseen sijoitetaan, sitä vähemmän resursseja on muuhun.
Imetys sitoo äitiä ja vie äidin resursseja muusta pois. Ympäristö vaikuttaa antamalla mahdollisuuksia korvaavaan ravintoon, ja siksi imetys länsimaissa on verrattain vähäistä. Ihmisäiti voi kasvattaa lapsen tätä imettämättä nykyään aikaisempaa paremmin, koska korvikkeet ja kehittynyt terveydenhoito mahdollistavat imettämättömyyden.
Voidaankin sanoa, että imettämättömyys ympäristössä, jossa lapsen on mahdollista selvitä ilman imetystä, on luonnollista.
Imetys on esimerkki suorasta resurssien siirrosta sukupolvelta toiselle. Äidinmaito on optimaalista ravintoa, ja lapsi saa tarvittavia rakennusosia niin aivojen kehitykselle kuin immuunipuolustukselle.
Voidaankin sanoa, että vuosia kestävä imetys on luonnollista panostamista lapsen laatuun.
Tietenkään imetys ei ole ainoa tapa sijoittaa lapseen, vaan kaikki lapsen kasvattamiseen annettu aika ja muut resurssit voidaan nähdä vanhemman sijoituksena laatuun. Vanhempi voi siis sijoittaa lapseensa eri tavoin: esimerkiksi leikkimällä, lukemalla, kouluttamalla hankkimalla hyödyllisinä pitämiään materiaaleja tai ravitsemukseen panostamalla.
Vaikka Suomessakin suositeltaisiin WHOn myös länsimaita koskevaa, tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa suositusta imettää vähintään 2-vuotiaaksi, ei vaihtelu imetyksen kestoissa katoaisi. Toki aikaisempaa useampi todennäköisesti jatkaisi imetystään nykyistä pitempään.
Imetyksen kestoissa on eroja, koska äidit jakavat resurssejaan eri tavoin. Kokonaan toinen kysymys onkin se, että miksi usein suhtaudutaan vihamielisesti yksilöön, joka jakaa resurssinsa toisin kuin itse?
Tiina Kaitaniemi on evoluutiobiologi ja Luonnollinen lapsuus –tietokirjan kirjoittaja
