Viikkopäiväkirja 36 (6.9.-12.9.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa ja hoidin muutamia Luonto-Liiton hallintoon liittyviä asioita. Aamupäivällä pari opiskelijaa kävi haastattelemassa minua omista elämäntavoistani harjoitustyötään varten. Hauskaa! Iltapäivällä istuin kuuntelemassa Aaro Harjun Luonto-Liiton työntekijöille pitämää erinomaista luentoa järjestötyössä jaksamisesta ja päivän lopuksi suuntasin vielä Harjun nuorisotalolle Fokusryhmän kokoukseen keskustelemaan Nuorten sosiaalisen ja poliittisen osallistumisen mallista Helsingissä. Illan kävin läpi päivän aikana tulleita sähköposteja.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa ja kävin läpi sähkpöposteja. Päivällä istuin Luonto-Liiton toimistolla tekemässä selvitystä verkkovaikuttamisesta ja hoidin samalla joitain Luonto-Liiton juttuja. Illaksi suuntasin yliopistolle kuuntelemaan Pekka Himasen ”Elämä taideteoksena” luentosarjan ensimmäistä osaa. Kirjoittelin inspiroivalta luennolta matkaan tarttuneita ajatuksia tänne: Pekka Himanen – Elämä taideteoksena – osa I.

Keskiviikkona Luonto-Liitossa aloitti uusi työharjoittelija, jota perehdytin aamupäivän. Iltapäivä kului muiden järjestö- ja henkilöstöasioiden parissa sekä verkkovaikuttamista koskevan selvitystyön kimpussa. Illan istuin kuuntelemassa jälleen Pekka Himasen ”Elämä taideteoksena” -luentoa.

Torstaina kävin aamulla juoksemassa ja istuin Luonto-Liiton viisikon kokouksessa. Aamulla käynnistui myös Mainoskupla-kilpailu: Mainoskupla-kilpailu tarttuu vihreän eri sävyihin. Iltapäivällä suunnittelimme Greenpeacen toimistolla ympäristöjärjestöjen tulevaa ilmasto- ja energiatoimintaa. Alkuillan istuin yliopistolla Pekka Himasen kolmannella ja viimeisellä luennolla: Pekka Himanen – Elämä taideteoksena – osa III. Samana päivänä julkaistiin myös Vieraskynä-kirjoitukseni hyvejohtajuus-blogissa: Epäonnistu, auta muita ja ole rohkea.

Perjantaina kävin aamulla juoksemassa ja järjestelimme aamupäivän Luonto-Liiton toimistoa työntekijöiden voimin. Lisäksi tapasimme Tom Henrikssonin kanssa Kirsi Pihaa, jonka kanssa keskustelimme johtamisesta ja elämänhallinnasta. Iltapäivän istuin ensin Kasvu murroksessa -hankkeen ohjausryhmän kokouksessa ja sen jälkeen Suomen luonnonsuojeluliiton kestävän tuotanno ja kulutuksen toimikunnan kokouksessa. Illalla piipahdimme Annukan kanssa ensin Kasvisruokakauppa Asokassa ennen Ryhmäteatterin hauskaa ja koskettavaa esitystä Euroopan taivaan alla.

Lauantaina nukuimme Annukan kanssa pitkään ja kävimme pitkällä kävelyllä Arabianrannassa, Viikin luonnonsuojelualueella ja Kumpulassa. Kävelyn päätteeksi siivosimme. Illaksi suuntasimme Laurin ja Merin läksiäisjuhliin Käpylään. Mahtavat juhlat ja paikalla upeita ihmisiä! On ollut todella suuri ilo ja etuoikeus tehdä niin monta vuotta inspiroivaa ympäristötyötä näiden kahden sankarin kanssa. Onneksi tulevia toiminnan vuosia on edelleen jatkossakin edessä todennäköisesti lukemattomia.

Sunnuntaina kävin aamulla juoksemassa ja tein koko päivän selvitystä verkkovaikuttamisesta. Illan päätteeksi hoiden vähän muitakin kirjoitushommia, sähköposteja ja sen sellaista.

Viikon aikana kävin juoksemassa 5 kertaa  (yhteensä 52 km) ja pyöräilin 73 km Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 71 tuntia.

Tulevan viikon aikana tapaamme järjestöjohtajakollegoiden kanssa, suunnittelemme Luonto-Liiton vuoden 2011 toimintaa, istuin Nuorten Akatemian hallituksen kokouksessa, pakerran verkkovaikuttamista koskevan selvitystyön kimpussa ja teen artikkelia ympäristötietoisuudesta Suomessa. Luvassa pitäisi olla myös pari inspiroivaa lounastapaamista ja Luonto-Liiton työntekijöiden syysretki Vanhankaupunginlahdelle.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami