Nuorisovaltuusto vai ei?

Osallistuin tänään (15.4.2010) Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen pystyyn pistämän Focus-ryhmän ensimmäiseen kokoukseen. Ryhmän tavoitteena on pohtia erilaisia malleja nuorten osallistumis- ja vaikuttamisjärjestelmäksi.

Kokouksen yhteydessä joukko nuoria kokoontui kuitenkin Harjun nuorisotalon edustalle protestiksi siitä, että nuoria ei ole otettu mukaan suunnitteluun. Mahtavaa!

Nk_etusivu_tennarit3

Kokouksen aluksi päätimme kutsua reilu kymmenkunta mieltään osoittanutta nuorta sisälle kertomaan oman huolensa. Keskeinen kritiikki kohdistuikin siihen, että työryhmässämme oli vain yksi alle 18-vuotias, vaikka tarkoitus on pohtia nimen omaan nuorten asioita. Nuoret jakoivat meille kannustukseksi myös tikkarit.

Kokouksen aluksi Nuorisoasiainkeskuksen johtaja Lasse Siurala kertoi taustaa työlle. Iso haaste on tässä:

1. Äänestysaktiivisuus laskee
2. Luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin ja demokratiaan heikkenee
3. Puolueiden ja kansalaisjärjestöjen jäsenmäärä laskee
4. Poliittinen osallistumien polarisoituu
5. Julkisten palveluiden paradigma muuttuu palveluiden tuottamisesta yhdessä tekemiseksi

Helsingissä on pitkään pyöritetty mahdollisuutta perustaa nuorisovaltuusto monien muiden kaupunkien tapaan. Näistä on kuitenkin sekä hyviä että huonoja kokemuksia, joten on tärkeää miettiä, millaisella mallilla homma toteutetaan – jos sitä ylipäätään kannattaa edes lähteä toteuttamaan. Nuorisovaltuusto voi kuitenkin olla vain osaratkaisu muuttuvan toimintaympäristön asettamille muutosvaatimuksille.

Sitä paitsi kannattaa myös miettiä, onko yllä kuvattu toimintaympäristön muutos mikään ongelma. Nuorten osallistuminen ei ole kriisissä. Se on vain muuttunut eikä kanavoidu välttämättä enää virallisten insituutioiden kautta tapahtuvaksi vaikuttamistyöksi.

2 kommenttia artikkeliin ”Nuorisovaltuusto vai ei?”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami