Tasapuolisuutta päästöjen vähentämiseen

Maanantaina (30.11.) istuin aamupäivän ympäristöministeriön ilmastofoorumin seminaarissa eduskunnassa. Seminaarin otsikkona oli ”Millainen tulos Kööpenhaminasta?” Tilaisuuden aluksi ympäristöministeri Paula Lehtomäki avasi Suomen odotuksia tulevan ilmastokokouksen suhteen. Tavoitteena on, että joulukuussa sovitaan päästövähennyksistä, jotka pitävät lämpenemisen alle kahdessa asteessa ja seuraavien kuukausien aikana viilataan kasaan juridinen sopimus.

Pääneuvottelija Sirkka Haunian mukaan teollisuusmaiden päästövähennystarjoukset ovat tällä hetkellä parhaimmillaankin laskettuna noin 18 prosentin luokkaa vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Mikäli lämpeneminen halutaan pitää alle kahdessa asteessa, tulisi teollisuusmaiden päästövähennykset olla IPCC:n mukaan vähintään 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tästä huolimatta EU:n 20/30 prosentin tarjousta on yleisesti ottaen pidetty kunnianhimoisena.

Useimmat varmasti muistavat, että EU:n tavoite jo ennen Kioton pöytäkirjasta käytäviä neuvotteluita vuonna 1997 oli 15 % päästövähennykset vuoden 1990 tasosta vuosien 2008-2012 välisenä aikana. Kovin vakuuttavaa kunnianhimon parannusta ei viimeisen kymmen vuoden aikana EU:n ilmastopolitiikassa ole tässä valossa tapahtunut. Varsinkin kun huomioi vielä sen, että EU:n päästöt ovat jo nyt huomattavasti vuoden 1990 tason alapuolella ja suurin osan lopuista päästövähennyksistä aiotaan kuitata joustomekanismeilla.

Kommenttipuheenvuoroissa Teknologiateollisuuden Pirjo Kaivos vaati tasapuolisuutta päästöjen vähentämisessä. Itselleni jäi kuitenkin epäselväksi tarkoitettiinko tasapuolisuudella sitä, että esimerkiksi EU:lle/Suomelle ja Intialle tulisi asettaa saman suuruinen päästövähennysprosentti vai ehkä sitä, että kaikilla maailman ihmisillä olisi yhtäläinen oikeus tuottaa päästöjä henkeä kohden.

Seminaarin päätteeksi kävin lounaalla ympäristövaliokunnassa istuvien kansanedustajien Pentti Tiusasen ja Timo Juurikkalan kanssa. Eduskunnasta ulos tullessani huomasin, että olin unohtanut lukita pyöräni. Siitä huolimatta kukaan ei ollut varastanut sitä. Rehellisyys on huippua ja maanantain ilo syntyy pienestä! Hassua on kuitenkin se, että elämme todellisuudessa, jossa normi olisi ollut varastaminen ja iloinen poikkeus se, että pyörä oli tallella.