Eläinten viikko: Oletko sivistynyt vegaani vai barbaari?

Hyvää Eläinten viikkoa!

Pari vuotta sitten Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi järkyttäviä kuvia eläinten oloista suomalaisilta sikatehtailta.

Kirjoitin silloin itsekin näkökulma-tekstin kampanjan sivuille, koska halusin tukea eläinten puolesta tapahtuvaa toimintaa.

Viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana julkisuudessa on käyty tapauksen jälkipyykkiä.

Syyllisiä on haluttu vastaamaan teoistaan. Voisi kuvitella, että syytettynä ovat eläintilojen omistajat, jotka ovat monien mielestä kohdelleet eläimiä huonosti.

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää.

Lue lisää

Precious – aina on toivoa – vähentää lihansyöntiä

Viikonloppuna tuli katsottua elokuva Precious. Vaikuttava tarina. Äärimmäisissäkin tilanteissa on toivoa. Aina on mahdollisuuksia. Kiusoista, kriiseistä ja katastrofeista on mahdollista selvitä. Kirjoittelin aiemmin aihetta sivuten tänne: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 8. Elokuva muistutti minua myös siitä, kuinka tärkeäitä ympärillä olevat ihmiset ovat. Kannattaa hakeutua niiden seuraan, jotka kannustavat ja vetävät ylös sekä juosta karkuun niitä, jotka lannistavat. Sitä on itse etuoikeutettu, kun ympärillä on niin fantastisia tyyppejä. Sunnuntaina kävin … Lue lisää

Ruuan alv-porrastus uusiksi – voisitko luopua sähköpostista?

Hallitus on sopinut ruuan arvolisäveron (alv) alentamisesta 17 prosentista 12 prosenttiin lokakuun alusta lähtien. Kyse on 500 miljoonan euron tuesta maataloudelle, mm. suomalaiselle eläintuotannolle. Kun tiedämme, että ruoka on asumisen ja liikkumisen ohelle kaikkein suurin yksityisen kulutuksen ilmasto- ja ympäristövaikutusten aiheuttaja, alv-vero tulisi porrastaa ruualle ympäristöperustaisesti. Käytännössä siis vähemmän ympäristöä kuormittavien ruoka-aineiden arvolisäveroa alennettaisiin. Sen sijaan runsaasti luonnonvaroja kuluttavista ja kasvihuonepäästöjä aiheuttavista elintarvikkeista, kuten juustosta ja naudanlihasta, tulisi periä erillistä … Lue lisää

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍