Ruoan hävikkiä ehkäisemään: Otetaanko käyttöön hävikkivero?

Löysin eilen (8.2.2012) jääkaapistani vanhan jälkiuunileivän (kuvassa). Kauhukseni parasta ennen päivä oli ollut jo aikaa sitten – tarkemmin ottaen 20.1.2012.

Kuvittelin, että roskiin meni, vaan eipä mennytkään. Leipä oli oikein hyvässä kunnossa ja syömäkelpoista.

Ei voi kuin ihmetellä miten eri tavoin eri elintarvikkeet säilyvät. Monet vaaleat leivät menevät pilalle tai homehtuvat moneen kertaan muutamassa viikossa. Tämä jälkiuunileipä oli kuitenkin kuin uutta, vaikka parasta ennen päiväys oli 19 päivän takaa.

Ruokajäte kuormittaa ympäristöä melkoisesti. Eniten ruokahävikkiä syntyy MTT:n tekemän selvityksen mukaan (pdf) kotitalouksissa. Arviot hävikiksi päätyvän ruoan osuudesta vaihtelevat 10-20 prosentin välillä kotitalouksien ruokaostoista siinä missä päivittäistavarakaupassa roskiin päätyy vain muutama prosentti ruoasta.

Lue lisää

Millainen on vihreä mies: Ympäristöhavahtumiseni juuret

Kirjoitukseni omasta taustastani keräsi paljon palautetta ja sai monet kysymään, miten minusta sitten tuli ympäristötietoinen kansalainen tai ympäristöaktivisti.

Omalla kohdallani ympäristöhavahtuminen on tapahtunut hitaasti ja myöhäisemmällä iällä.

Matkan varrella minua ovat inspiroineet lukuisat muut ympäristö- ja kansalaisaktivistit, jotka ovat pistäneet itsensä likoon paremman maailman puolesta sekä Pentti Linkolan, Leena Vilkan ja monen muun kirjoitukset.

Ohessa ympäristöhavahtumiseni kymmenen tärkeintä askelta:

Lue lisää

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍