Ympäristöhavahtuminen

Omalla kohdallani ympäristöhavahtuminen on tapahtunut hitaasti ja myöhäisemmällä iällä.

Matkan varrella minua ovat inspiroineet lukuisat muut ympäristö- ja kansalaisaktivistit, jotka ovat pistäneet itsensä likoon paremman maailman puolesta sekä Pentti Linkolan, Leena Vilkan ja monen muun kirjoitukset.

Ohessa ympäristöhavahtumiseni kymmenen tärkeintä askelta:

1. Yläasteella äidinkielen luokan seinällä oli turkistarhausta vastustava juliste, jossa söpö kettu totesi: Voisitko sinä elää ilman turkkia? Minä en. Painostimme matematiikan opettajaa luopumaan turkistaan – muistaakseni menestyksekkäästi.

2. Ammattikoulussa saksan kielen opettajalla oli Maailma tila 1992 -kirja, jonka sattumalta poimin hyllystä, ja jota luin tunnilla paljon mielummin kuin saksan kielioppia. Lainasin kirjan jopa kotiini.

3. YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa vuonna 1992 sai paljon julkisuutta. Havahduin itsekin kansainvälisiin ympäristökysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, metsäkatoon ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen.

4. Turkistarhaiskut Pohjanmaalla keväällä 1995 inspiroivat minua valtavasti. Oli hienoa, että joku oli valmis toimimaan niiden hiljaisten äänten puolesta, jotka eivät muuten olleet kykeneviä puolustamaan itseään. Myöhemmin toki opin, että 1990-luvun turkistarhaiskut myös vaikeuttivat monenlaista eläinoikeustyötä.

5. Kaupungin vuokra-asunnon talotoimikunta sai kutsun Helsingin kaupungin paikallisagenda 21 -hankkeeseen vuonna 1998. Menin mukaan ja päädyin Finlandia-talolle esittelemään työryhmämme tuloksia kaupungin johdolle.

6. Ympäristöjärjestö Dodo järjesti yliopistolla hienoja seminaareja ja ylläpiti keskusteluryhmiä. Päädyin yksittäisen seminaarin kautta ympäristöfilosofian keskusteluryhmään. Siellä luetut tekstit ja keskustelut syvensivät käsitystäni käsillä olevasta ympäristöhaasteesta.

7. Entinen avopuolisoni pyrki yliopistoon. Hänen hakupapereita selaillessani huomasin sattumalta, että Tampereella voi lukea ympäristöpolitiikkaa – ja kurssikirjoina oli samoja kirjoja, joita olin jo muutenkin innoissani kirjastosta lainannut ja lueskellut. Päätin hakea pääsykoekiintiössä ja pääsin sisään.

8. Päästessäni lukemaan ympäristöpolitiikkaa Tampereelle löysin ensimmäistä kertaa sellaisen sosiaalisen yhteisön, joka lähtökohtaisesti jakoi samoja arvoja ja tavoitteita. Samalla löysin ainejärjestö Perusvoiman, ylioppilaskunnan ympäristöjaoston ja Maan ystävät.

9. Vihreän Langan mainoksen perusteella hakeuduin Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssille ja pääsin opintomatkalle Brysseliin sekä tapasin muita kiinnostavia tyyppejä. Tämän myötä päädyin perustamaan Vihreitä Nuoria ja Opiskelijoita (ViNO ry) vuoden 1999 lopulla.

10. Oras Tynkkynen esitti minua Maan ystävien puheenjohtajaksi syksyllä 2002 järjestön väentapaamisessa. Olin toiminut usean vuoden järjestön ilmastokampanjassa ja muussakin toiminnassa. Maan ystävien puheenjohtajana toimin vapaaehtoisesti kokopäivätöiden ja opintojen ohella vuodet 2003-2004.

Ympäristöhavahtumisestani kuuluu siis iso kiitos ainakin seuraaville: Ressun yläasteelle, Vallilan ammattikoulun saksan opettajalle, Wordwatch-instituutille, YK:lle, kettutytöille, Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle, Dodolle, ex-avopuolisolleni, Perusvoimalle, Tampereen yliopistolle, Vihreille, Maan ystäville ja monelle muulle. Erityisesti kiitos kuuluu tietysti niille upeille ihmisille, jotka ovat niin paljon jaksaneet minua matkan varrella tukea ja kannustaa. Kiitos!

3 kommenttia artikkeliin ”Ympäristöhavahtuminen”

  1. Voi Leo! Ja muistan itse,taisi olla vuosi 1999 kun luin sinun juttujasi Maan ystäviltä, ja ajattelin tässä kaverissa on asenetta! Minäkin haluan toimia ja tehdä jotain! Ihailin ja ihailen sua ja Orasta vielläkin! 🙂

    Olitte ja oeltt mun esikuvia! Aina

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa