Tiedätkö, mikä on Suomen yleisin lintu? Se ei ole talitiainen eikä varis. Se on broileri. Ja samalla ehkä yhteiskuntamme vaietuin eläin. Suomessa tapetaan vuosittain noin 82 miljoonaa broileria. Kyse ei ole yksittäisistä linnuista vaan teollisesti jalostetuista, tuntevista ja kokevista eläimistä, jotka on kasvatettu kasvamaan liian nopeasti ja kuolemaan nuorina. Silti broileri nähdään useimmiten raaka-aineena, ei eläimenä. Animalian Broileribarometri kertoo, että eettisyys on suomalaisille tärkeää. Ainakin silloin, kun siitä puhutaan. Lähes … Lue lisää
Osallistuin Orklan Sustainable Life Barometrin julkistustilaisuuteen. Tutkimuksessa kysyttiin 7000 ihmisen näkemyksiä vastuullisesta kuluttamisesta seitsemässä eri maassa. Suomesta vastaajia oli 1000.
Tutkimusta esitellyt Eirik Ekrann nosti esiin viisi havaintoa, jotka yhdessä piirtävät varsin tutun mutta silti hämmentävän kuvan.
Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja vastuullisuudesta, mutta huoli ei ole kasvanut vuoden 2019 jälkeen. Ihmiset haluavat tehdä vastuullisia tekoja, kunhan ne ovat pieniä ja vaivattomia. Ruokahävikin vähentäminen ja jätteiden lajittelu kyllä kiinnostavat, mutta lentämisen tai lihansyönnin vähentäminen selvästi vähemmän.
Ylellä oli juttu lentopalloilija Mikko Eskosta, joka pystyy pelaamaan huipputasolla vielä 47-vuotiaana. Jutun yhteydessä esiteltiin myös hänen treeniviikkonsa.
Aloin laskea määriä.
Viikon aikana treeniä kertyi noin 9 tuntia:
-lajiharjoittelua noin 5,5 tuntia (sisältäen yhden pelin, noin 2 tuntia) -muuta harjoittelua noin 3,5 tuntia -yksi selkeä lepopäivä
Kokonaisuus on yllättävän maltillinen. Ainakin jos mielikuva huippu-urheilijasta on loputon treenaaminen.
Myönnän, että ensimmäinen reaktioni oli: onpa vähän.
Kun vertasin tätä omaan arkeeni, kontrasti oli kiinnostava. Treenaan triathlonia puhtaasti omaksi ilokseni ja hyvinvoinnin vuoksi. Tavoitteenani pysyä terveenä ja jaksaa tehdä työtä ilmaston ja luonnon puolesta niin hyvin kuin pystyn.
Tapasin tällä viikolla henkilön, joka harmitteli lentokoneessa tarjottua epäeettistä broileriannosta. Hän valitti, ettei saanut kasvisruokaa ja että annoksen myötä syntyi turhaa ruokahävikkiä ja muovijätettä. Lentämisen ilmastovaikutuksista hän ei maininnut mitään.
Monia tämä epäjohdonmukaisuus voisi naurattaa. Minua se ei naurattanut.
Ajattelin pikemminkin, että on arvokasta, että keskeneräisenäkin uskaltaa huomata ja sanoittaa epäkohtia. Sillä sitähän kestävässä elämässä usein on kyse. Olemme kaikki keskeneräisiä, ja moni meistä pysyvästi.
Kuuntelin hiljattain tilaisuuden Apatiasta aktivismiin – Syödään niin ettei satu. Tilaisuuden alussa Anna Kontula puhui siitä, miten vaikeaa on perustella eläinten syömistä, jos emme hyväksy ajatusta ihmisten tai vauvojen syömisestä. Ero ihmisen ja muiden eläinten välillä on lopulta yllättävän pieni. Ainakin kyvyssä tuntea, kokea ja kärsiä.
Ajatus ei ollut minulle uusi, mutta se muistutti eläinoikeusajattelun ja ympäristöajattelun eroista.
Eläinoikeusajattelussa ei ole lopulta kyse populaatioista tai ekosysteemeistä, vaan yksilöistä. Tuntevista ja kokevista olennoista, joilla on omat oikeutensa. Ihminen on osa luontoa, ei sen ulkopuolella.
Oma havahtumiseni eläinten oikeuksiin ei tapahtunut yhdessä hetkessä.
Ensimmäinen muistikuva on 9. luokalta vuodelta 1989. Koulun seinällä oli Animalian juliste: “Minä en voi elää ilman turkkia… Sinä voit!” Se pysäytti. Tosin vain hetkeksi. Arki jatkui ennallaan.
Kaksoiskäyttöteknologiasta puhutaan paljon turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritysten toivotaan kehittävän teknologiaa, jota voidaan käyttää niin aseteollisuudessa kuin siviilikäytössäkin. Klassisia esimerkkejä ovat droonit, kemialliset aineet sekä salaus- ja sensoriteknologia.
Voisiko kaksoiskäyttöteknologian ajatusta soveltaa kestävyysajatteluun? Mieleeni tulee ainakin kaksi näkökulmaa.
Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Saatiin pidettyä toiminta edellisen vuoden tasolla ja työhyvinvointi korkealla. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta. Lisäksi toteutettiin kotijoukkokysely eli hyvinvointikysely työntekijöiden läheisille ja pyrittiin elämäntilanneystävällisyyteen.
”Tehtävänä on rakastaa enemmän elämää kuin sen tarkoitusta.” Näin minulle vastaa ystäväni Dostojevskiä mukaillen, kun istumme hänen kanssaan syntymäpäivälounaalle.
Täytin vuosi sitten 50 vuotta. Pohtiessani elämän rajallisuutta kirjassani 101 onnen päivää huomasin, että en ollut viettänyt tarpeeksi aikaa läheisten ystävieni kanssa. Syntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn vuoden aikana lounaalla 50 ihmisen kanssa ja keskustelen elämän tarkoituksesta. Nyt vuosi ja 50 lounasta on takana.
Mikä sitten on elämän tarkoitus?
Opin näistä 50 keskustelusta paljon. Paljon enemmän kuin mitä tähän tekstiin pystyn tiivistämään. Muutamia hajanaisia huomioita haluan kuitenkin kirjoittaa vaikka kyse onkin tässä kohtaa pelkästä tajunnanvirrasta.
Ensinnäkin elämän tarkoituksia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Ihmisen eri elämänvaiheilla on oma tarkoituksensa. Lapsena ja nuorena tarkoituksena on löytää oma paikka maailmassa. Aikuisuudessa eletään ehkä enemmän muita varten ja kannetaan vastuuta. Vanhuudessa tarvitaan hoivaa ja tarkoitus ei voi tulla enää tekemisestä. Elämä näyttää ja tuntuu elämän eri kaaren kohdissa erilaiselta.
Mittaisin oman kehon kuormitusta, palautumista ja unta kesän aikana yhteensä viisi kertaa Firsbeatillä. Käytännössä siis pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kehossa kiinni viitenä eri ajankohtana kolmen vuorokauden ajan. Tänään reilun kolmen kuukauden jakso päättyi, ja oli aika käydä läpi tuloksia. Ensimmäisen mittauksen tein kesäkuussa keskellä tiukkaa työrupeamaa. Tulokset olivat erinomaiset eli tarkemmin 85/100. Opin tästä sen, että aamut, lounaat ja ilta-aika kotona ovat stressaavaa ja toimistolla työskentely palauttavaa aikaa. … Lue lisää
Huomaan, että viime aikoina monilla työnantajilla on kasvanut halua saada työntekijät takaisin toimistoille. Monet ovat pyrkineet uudistamaan toimistoja tai ottaneet käyttöön erilaisia enemmän vai vähemmän sitovia suosituksia tehdä töitä toimistolla vähintään tietty määrä päiviä tai tietty prosentti työajasta.
Itse havahduin asiaan kunnolla kun huomasin kesäkuussa sattumalta osana Firstbeat-mittausta, että työskentely toimistolla tuntui olevan keholleni palauttavampaa ja vähemmän stressaavaa kuin kotona. Tähän on itselläni luonnollinen syy. Kotona huomiosta kilpailee moni muukin asia, kuten kotityöt, harrastukset ja vapaaehtoistyö, liikunta ja lasten asiat. Toimistolla voi keskittyä itse asiaan ja kollegoihin.
Kesän jälkeen päätin kokeilla miltä tuntuisi siirtyä etätöistä takaisin toimistolle. Vuosikausia olen työskennellyt siten, että olen käynyt toimistolla ehkä keskimäärin kerran parissa viikossa. Olemmehan rakentaneet koko Third Rockin työskentelykulttuurin paikkariippumattomaksi keskellä koronan etätyövuosia. Nyt kesäloman jälkeen olen käynyt toimistolla käytännössä joka ikinen työpäivä. Takana uutta käytäntöä on tätä kirjoittaessa kuusi viikkoa.
Oittaalla Heltri Cupin päätöskilpailu Eliminator. Käytännössä kisamuoto, jossa suoritetaan triathlonin pikamatkaakin lyhyempää super sprint -matkaa maksimissaan viisi kertaa peräkkäin.
-uinti n. 300 m -pyörä n. 5 km -juoksu n. 2 km
Jokaisella kierroksella on aikarajat ja suoritusaika jokaiselle ”kierrokselle” lyhenee.
Matkat piti suorittaa seuraavasti 1. kierros 38 min 2. kierros 33 min 3. kierros 28 min 4. kierros 25 min
Itse ehdin vielä neljännelle kierrokselle, mutta viimeiselle viidennelle kierrokselle ei vauhti enää riittänyt.
Mahtava tapahtuma vaikka en kilpailemisesta tykkääkään. Tänä keväänä ja kesänä olen kuitenkin halunnut haastaa itseäni ja olen osallistunut jokaiseen Heltri Cupin osakilpailuun.
Tuollaisessa yhteislähdössä ja lyhyessä uinnissa on myös ikävät puolensa. Vedessä tulee väkisin kontakteja ja törmäyksiä. Pitää olla kohtalaisen vahva luotto omaan uintitaitoon, että ei mene paniikkiin. Lisäksi itselle kävi harmittava takaisku kun jossain törmäyksessa kanssauimariin kävi niin, että oura-sormus tippui Bodominjärven syvyyksiin. 😢 Oppi on, että olisi kannattanut ottaa se pois ennen kisaa.
Muissa osakilpailussa olen lähtenyt aina tarkoituksella viimeisenä ja välttänyt ruuhkaa sekä ohitellut sitten rauhassa, jos on ollut hitaampia. Tässä oli kuitenkin niin paljon minuuttipeliä, että ei voinut jäädä ihan viimeiseksi hengailemaan vaikka pyrinkin lähtemään aina uudelle kierrokselle viimeisten joukosta.
Iso kiitos @helsinkitriathlon ja kiitos kuvista loistava @zopelaura
Norjaa hehkutetaan hienona matkakohteena ja kyllähän se sitä onkin. Kaunista luontoa, merta, vuoristoa, vuonoja, puroja ja putouksia, metsää ja hienoa kulttuuria. Yhteiskunta toimii, ihmisiin voi luottaa ja yhteiskunta pyörii uusiutuvilla energialähteillä ja kulkee sähköautoilla. Varsinkin maata pitkin junilla ja busseilla matkatessa Norja antaa parastaan.
Sitten on toinenkin puoli Norjaa. Likainen öljy. Vedet pilaava kalankasvatus. Pilalle rakennetut vuoret ja tunturit. Metsähakkuita siellä sun täällä. Satamassa LNG-laitos polttaa kaasua ilmaan. Turisteja kuljetetaan pikaveneillä häiritsemään valaita. Surkea vegaaniruokatarjonta verrattuna Suomeen tai Ruotsiin. Kauppahallissa on myynnissä pelkkiä kuolleita kaloja ja eläviä jättiläismäisen kokoisia taskurapuja.
Norjaa voisi ihan yhtä hyvin boikotoida.
Reissuilla aina muistaa myös sen, miten yliarvostettua matkailu oikeastaan onkaan. Se vie aikaa ja rahaa sekä aiheuttaa paljon stressiä vaikka toki se monille onkin välttämätön tapa hakea irtiottoa arjesta. Silti. Helsingissä ja Suomessa on lähellä matalalla kynnyksellä upeita ja hienoja paikkoja kaipasit sitten luontoa, kaupunkikulttuuria tai muita huvituksia.
Vähintään yhtä hienoja elämyksiä voi saada vaikka istumalla iltaa Päijänteen rannalla.
Norja. Bergen. Kiivettin 12-vuotiaan kanssa 1333 porrasta Ulriken-vuoren huipulle ja takaisin alas. Helppo ja kaunis reitti. Monet olivat tekemässä portaissa juoksutreeniä. Matkalle mahtui vuoristonäkymien lisäksi upeaa metsää ja kauniita puroja.
Tämän jälkeen käytiin vielä Floyenin huipulla katselemassa Bergeniä ja tehtiin kukkulan päällä kiva kävely muutaman pikkujärven ympäri kauniissa taikametsämaisemissa.
Kello on asettanut tavoitteeksi kiivetä vähintään 10 kerrosta portaita päivässä. Tässä se ylittyi 27-kertaisesti eli 270 kerrosta mentiin ylöspäin.
Tämä maatapitkin julkisilla matkustaminen on kyllä hienoa. Seuraavaksi Etelä-Norjan kierros jatkuu junalla Bergenistä takaisin Osloon. Luvassa Euroopan upeimmat junamaisemat. Sellaiset maisemat, että niitä ei voi kokea ja nähdä kuin junasta!
Maatapitkin Etela-Norjan kierroksella. Preikestolen. Yksi maailman upeimmista luontokohteista. Ja sen veroinen. Upeaa oli olla hetki maailman reunalla. Siinä ihminen on aika pieni.
Kesän #vegaani kahvila #caferaparperimeri vielä tällä viikolla Helsingissä Kumpulan koulukasvitarhalla. Samalla voi ottaa nokoset riippumatossa ja syödä musta- ja punaherukoita suoraan pensaista. Pyörällä pääsee mestoille. Vahva suositus!
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin.
Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin.
Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.
Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h.
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat: -Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126 -Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110 -Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
