Tiistai 23.1.2007

Aamupäivä Tampereella laitoksemme jatko-opintoseminaarissa (umbrellassa). Tällä kertaa käsittelimme Eveliina Asikaisen tutkimusta Vuoreksen alueen lähiluonnosta. Yllättävän harvoin kaupunkisuunnittelussa huomioidaan sitä, kuinka paljon rakennetullakin alueella voi olla erilaista rikasta lajistoa. Seminaari-istunnon päätteeksi kävimme jälleen lounaalla. Keskustelut ovat hyviä ja tälläkin kertaa sain monta arvokasta käytännön vinkkiä jatko-opintoihin liittyviin käytännön järjestelyihin. Kyllä se väitöskirja tästä vielä syntyy. Annukka ehti käydä jälleen juoksemassa. Itse en työkiireiltäni päässyt. Harmittaa. Varsinkin kun nyt en ole päässyt … Lue lisää

Maanantai 22.1.2007

Emme ole edelleenkään osanneet päättää H-juhlien pitopaikkaa. Tänään sain kuitenkin varattua varmuuden vuoksi Fiskarsista Kieloniemen saunan (http://fiskarskylaseura.org/kieloniemensauna/). Upean näköinen ja ainutlaatuinen paikka. Lisäksi pohdimme Nuuksion ulkoilumajaa (http://www.nuuksionmaja.com). Kuvien perusteella paikka näyttäisi kuitenkin olevan sisältä aika tylsä. Tapahtui päivän aikana toki muutakin. Otin vihdoin käyttöön skypen ja lisäsin tämän blogini blogilistalle (http://www.blogilista.fi/). Mitä verkostoitumista! Lisäksi viilailin vielä hiukan Riitta Savikon ja minun valmisteilla olevaa mielipidekirjoitusta sekä Maan ystävien (http://www.maanystavat.fi) kestävän kehityksen … Lue lisää

Viikonloppu 20.-21.1.2007

En jaksanut lähteä viikonloppuna uraanikaivosten vastustajien järjestämään valtakunnalliseen uraanitapahtumaan Kuusamoon. Myöhemmin kuulin, että Kuusamon Vasaraperälle oli kerääntynyt noin 200 osallistujaa. Uraani-liike on voimissaan! Kuusamon sijaan kävimme lauantai aamuna Annukan kanssa juoksemassa tutun 10 kilometrin lenkin (aika 57:45) ennen lähtöä Fiskarssiin. Fiskarssissa kävimme katsomassa Lukaali -nimistä paikkaa (http://www.fiskarsmuseum.com/lokaali.html) potentiaalisena H-juhlien pitopaikkana. Tila oli oikein sympaattinen ja hyvin toimiva. Yritämme kysellä Fiskarssista myös Kieloniemen saunaa (http://fiskarskylaseura.org/kieloniemensauna/). Lopulta emme osanneet kuitenkaan päättää olisiko … Lue lisää

Perjantai 19.1.2007

KTM julkaisi aamulla päätöksensä uraanivaltaushakemuksista (http://www.ktm.fi/index.phtml?i=2058&s=222). KTM hylkäsi Cogeman uraanivaltaushakemukset Uudellamaalla ja hyväksyi Namura Finland Oy:n uraanivaltauksen Kuusamoon. Kuusamon tilanteesta löytyy lisää osoitteessa: http://www.eiuraanikaivostakuusamoon.com/. Myös Luonnonsuojeluliitolta ja Greenpeacelta sekä Vihreiltä lähtivät omat kommentit aiheesta: Luonnonsuojeluliitto: Luonnonsuojelijoiden uraanityö palkittiin – Kuusamon luvat tutkitaan: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2007/uraaniluvat Greenpeace: Uraanikaivokset ydinvoiman likainen kääntöpuoli: http://www.greenpeace.org/finland/fi/mediakeskus/lehdistotiedotteet/uraanikaivokset-ydinvoiman-lik Länsipuro: Uraanihakemusten hylkääminen voitto kansalaisvaikuttamiselle: http://www.vihreat.fi/fi/node/1194 Illalla Annukan kanssa siivosimme, teimme herkullisia tofu-tortilloja ja kävimme saunomassa. Sain myös luettua loppuun Mika … Lue lisää

Torstai 18.1.2007

Osallistuin Motivan järjestämään suunnittelusessioon tulevista energiasäästöviikon (http://www.energiansaastoviikko.fi/) teemoista. Ideointisession jälkeen meillä on Ympäristöministeriössä suunnittelukokous tulevasta Hollannin kestävän kehityksen arviointikokouksesta ja käytännön järjestelyistä. Lisäksi osallistuin illan päätteeksi SLL:n norppamerkityn ekoenergian (http://www.ekoenergia.info) ja Maan ystävien Vaihda Virtaa -projektin (http://www.vaihdavirtaa.net/) yhteiseen palaveriin Luonto-Liitossa. H-projekti on edennyt. Kävimme katsomassa Suomenlinnassa Pirunkirkon juhlasalia (http://www.suomenlinna.fi/index.php?menuid=56&lang=fin). Paikka näyttää hyvältä ja kohtalaisen toimivalta. Sopisi ainakin minulle. Lauantaina käymme katsomassa vielä Fiskarssissa Lukaali-nimistä paikkaa (http://www.fiskarsmuseum.com/lokaali.html). Tämän jälkeen päätös ajankohdasta … Lue lisää

Keskiviikko 17.1.2007

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin Työllistävää Luonnonhoitoa Länsi-Uudellamaalla -projektin vastaava Martina Reinikainen on jäämässä äitiyslomalle. Onnea! Päivän mittaan haastattelimme kaiken kaikkiaan kuutta eri kandidaattia äitiyslomasijaiseksi. Onneksi sopiva löytyi! Päivä oli muutenkin Luonnonsuojeluliittopainotteinen. Heti työhaastatteluiden jälkeen meillä oli Tapani Veistolan Ruuhkasuomi -projektin (http://www.sll.fi/luontojaymparisto/ajankohtaista) ohjausryhmän kokous. Tämän jälkeen kokousputki jatkui vielä Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin piirihallituksen pitkällä kokouksella (http://www.sll.fi/uusimaa). Piirihallituksessa valitsimme uudeksi varapuheenjohtajaksi siuntiolaisen Hilkka Toivosen. Hilkka on mainio valinta. Hän on toiminut myös piirin … Lue lisää

Tiistai 16.1.2007

Tänään alkoi jatko-opintoihin liittyvä sateenvarjoseminaari Tampereen yliopiston yhdyskuntatieteiden laitoksen ympäristöpolitiikan oppiaineessa. Junamatkalla ehdin käydä läpi omaa tutkimussuunnitelmaani ja pohdiskella väitöskirjaprojektiani. Ympäristö ja terveys -lehti on pyytänyt laitoksemme tutkijoilta artikkeleita joskus keväällä ilmestyvään ympäristöpolitiikan teemanumeroon. Vuoden ensimmäisessä istunnossa kävimme läpi näitä artikkeli-ideoita. Itseasiassa tämä oli erittäin hyvä tapa tutustua kollegoiden tutkimusprojekteihin. Samalla matkaan tarttui muutamia hyviä ideoita. Istunnon päätteeksi kävimme lounaalla Minnan, Ninan, Ainon ja Pekan kanssa. Innolla odotan tulevia sessioita. … Lue lisää

Viikonloppu 12.-14.1.2007

Perjantai iltana pidimme Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin (http://www.sll.fi/uusimaa) työtalousvaliokunnan kokouksen. Asialistalla oli tulevan hallituksen kokouksen esityslista sekä siihen liittyvät asiat kuten tuleva ylimääräinen yhdistyksen kokous, vuoden 2007 hallituksen järjestäytyminen sekä eri työryhmien ja niiden vastuuhenkilöiden nimeäminen. Kokous sujui pikavauhtia, joten ehdin vielä kotiin siivoamaan. Saunomaan emme kuitenkaan tällä kertaa ehtineet. Lauantaina kävimme Annukan kanssa kaupungilla hankkimassa itsellemme vaatetusta H-projektia varten. Lisäksi piipahdimme ruohonjuuressa hakemassa evästä illan teekutsuja varten. Hakaniemen kauppahallin edustalla seinää … Lue lisää

Torstai 11.1.2006

Kävimme katsomassa Käpylän työväentaloa (http://www.elakkeensaajat.fi/kapyla.html) mahdolliseksi H-pitopaikaksi. Tila oli tarkoitukseensa erittäin hyvin sopiva. Valitettavasti paikka oli vain remontoitu hiukan mauttomaksi. Illalla kävimme pitkästä aikaa juoksemassa tutun 10 kilometrin lenkin. Lisäksi kävin läpi Chicagon reissun jälkeen kasautuneita sähköposteja ja vastasin mm. yhden oppilaan kyselyyn Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnasta ja näkökulmista liittyen turkistarhaukseen ja häkkikanaloihin. Ympäristöministeriön Ympäristö-lehdestä (http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=97599&lan=fi) otettiin yhteyttä ja pyydettiin Vieraskynä kirjoitusta gradustani. Eurooppalainen Suomi on taas julkaisemassa Rooman sopimuksen 50-vuotispäivänä … Lue lisää

Keskiviikko 10.1.2007

Korvenranta (http://k-ranta.vuodatus.net/) oli tehnyt omassa blogissaan Setan sukupuolitestin (http://www.seta.fi/transtukipiste/). Itse olen testin mukaan edelleen sukupuolineutraali (Naisellisuuspisteet: -14 ja Miehekkyyspisteet: -10). Alla tarkempi kuvaus sukupuolestani. ”Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan. Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen – jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit … Lue lisää

Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa