Lauantai 10.3.2007

Kävimme aamulla juoksemassa ja vierailimme pyörien kanssa arabianrannassa lounaalla. Lueskelin Suomen Kuvalehdestä tarinoita siitä, mitä ihmisille oli tapahtunut irtisanomisien jälkeen. Hämmästyin siitä, että joku oli työskennellyt paperikoneen hoitaja Voikkaalla 40 vuotta. Samalla jäin pohtimaan sitä, mitä itse haluaisin elämälläni tai tarkemmin ottaen työurallani tehdä. Olisi aika päättää omasta ammatinvalinnasta. Jatkanko työskentelyä tietoliikenneallalla ympäristö- ja projektipäällikkönä, uppoudunko akateemiseen maailmaan jatko-opintojen myötä vai tuleeko ympäristöaktivismista ja kirjoittelusta itselleni ammatti. Monia muitakin mahdollisuuksia … Lue lisää

Perjantai 9.3.2007

EU:n huippukokouksessa päätettiin lähteä ajamaan päästöjen maailmanlaajuista leikkausta 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Ellei maailmanlaajuista sopua tule, leikataan päästöjä yksipuolisesti viidenneksellä. Ympäristöjärjestöt kiittivät sopua, mutta moittivat, että EU:n olisi tullut luvata leikata päästöjä 30 prosenttia riippumatta siitä, ovatko maailman muut suuret saastuttajat valmiita uuteen ilmastosopimukseen. Lisäksi uusiutuvan energian osuus kaikesta energiasta nostetaan 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Yksittäisten maiden osuudet sovitaan myöhemmin. Suomen kuvalehti (SK10/2007) otti perjantaisessa pääkirjoituksessaan myönteisen kannan … Lue lisää

Keskiviikko 7.3.2007

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi. Itse en vielä ole tehnyt lopullista päätöstä sen suhteen ketä äänestän. Potentiaalisia ehdokkaita (Helsingin vaalipiiristä) ovat mm. Tapio Laakso, Heikki Korpela, Mari Puoskari, Johanna Sumuvuori, Anni Sinnemäki ja Pekka Haavisto. Myös Thomas Wallgren ja Paavo Arhinmäki voisivat tulla kyseeseen. Huomasin, että Korvenrantakin oli omassa blogissaan pohdiskellut äänestyspäätöstään ja luonut samalla hyviä kriteerejä ehdokkaille oman äänestyspäätöksensä suhteen. Erityisesti kehoitan äänestäjiä varomaan ehdokkaiden ekobluffia. Suomen luonnonsuojeluliitto laittoikin tänään aiheesta … Lue lisää

Tiistai 6.3.2007

Kirjoittelin aikaisemminkin jotain elämänhallinnasta. Tässä seuraa hiukan jatkoa elämänhallinnasta, kommunikoinnista ja kokouskäytännöistä. On tärkeää, että on kirkkaat, itseä innostavat tavoitteet. Tästä on helppo johtaa kuukausi-, viikko- ja päiväkohtaiset suunnitelmat ja työlistat. Priorisoidut tehtävälistat auttavat siinä, että teen sitä mikä on olennaista ja tärkeää. Ennen asioiden priorisointia pitää tavoitteet tietysti olla selvillä, asiat paperilla ja turhat asiat karsittu pois (posteriorisointi). Tämän jälkeen voi harkita sitä, voiko joitain asioita delegoida. Delegoinnissa on … Lue lisää

Lauantai 3.3.2007

Sain Annukalta joululahjaksi hemmottelupäivän. Tänään oli aika lunastaa lahja. Pitkien aamu-unien ja sänkyyn kannetun aamupalan jälkeen ohjelmassa oli keskustelua elämästä ja keskiluokkaisuudesta. Tämän jälkeen minut vietiin lounaalle kahvila-ravintola Silvopleehen (http://www.silvoplee.com/). Suosittelen lämpimästi! Lounaan jälkeen vierailimme Ateneumin (http://www.ateneum.fi/) Eläinten aika -näyttelyssä. Kahvilla piipahdimme keskustakirjastossa (http://www.myspace.com/keskustakirjasto) ennen matkaa Kiasmaan (http://www.kiasma.fi/) ja Idästä tuulee -näyttelyyn. Illan päätteeksi kävimme nauttimassa iltapalaksi muutaman tapaksen ravintola Kipinässä (http://www.marcante.fi/kipina/) ennen elokuvaa Miehen työ (http://www.miehentyo.fi/). Aika raskasta katsottavaa. … Lue lisää

Torstaina 1.3.2007

Toimin puheenjohtajana Suomen luonnonsuojeluliiton energia- ja ilmastovaliokunnan vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Asialistalla oli mm. ajankohtaiskatsaus kansainvälisiin kysymyksiin, kotimaiseen energia- ja ilmastotoimintaan, liiton toimintasuunnitelmaan ja projekteihin. Lisäksi kävimme läpi ja muokkasimme liiton energia- ja ilmastoviestejä. Mukana EI-valiokunnassa on paljon aktiivisia toimijoita. Hienoa! Yli 200 tutkijaa on jo vedonnut maa- ja metsätalousministerille osoitetussa avoimessa kirjeessä luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta. Hyvä! Lisätietoja aiheesta löytyy esimerkiksi täältä.  Myös kansanedustaja Oras Tynkkynen lähetti avoimen kirjeen ministeri … Lue lisää

Keskiviikko 28.2.2007

Osallistuin Suomen luonnonsuojeluliiton norppamerkityn ekoenergian energianeuvoston kokoukseen. Käsittelimme lähinnä sopimusasioita, kriteerejä ja muita ajankohtaisia kysymyksiä. Luonnonsuojeluliitosta suuntasin kohti keskustaa ja Vihreiden 20-vuotisjuhlia. Paikalla oli vaikuttava joukko entisiä ja nykyisiä vihreitä vaikuttajia. Illan mittaan käytiin hyviä keskusteluja. Seuraava lukuvinkki onkin Vihreiden historiikki: ”Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta” http://www.vihreat.fi/fi/node/1759 Eduskuntavaaleja käydään tällä hetkellä selvästi vihreillä teemoilla. Nämä aiheet ovat ilmastonmuutos ja perustulo. Nyt vaatisikin vihreiltä näyttäviä ulostuloja, jotta muut puolueet eivät ota … Lue lisää

Tiistai 27.2.2007

Uutisten mukaan Lontoon kaupunki aikoo leikkata hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2025 mennessä 60 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Siinä hyvä haste Suomelle ja vaikka Helsingille. Kuka ottaisi pallon vastaan? Olin koko päivän Tampereella jatko-opintoihin kuuluvassa sateenvarjoseminaarissa eli umbrellassa. Tällä kertaa käsittelimme yleisesti jatko-opntoihin liittyviä kysymyksiä. Moni asia selkeytyi kummasti. Matkalla Tampereelta Helsinkiin järjestelin erilaisia H-projektiin liittyviä asioita. Illaksi suuntasin ympäristöjärjestöjen järjestämään liikenneaiheiseen vaalipaneeliin. Toimin keskustelun puheenjohtajana. Olikin ilahduttavaa, kuinka kaikista puolueista löytyi tukea … Lue lisää

Maanantaina 26.2.2007

Sipoolaiset tyrmäsivät kuntansa rajasiirron sunnuntain kansanäänestyksessä. Yli 93 prosenttia äänestäneistä oli rajasiirtoa vastaan. Helsinki sai näpeilleen. Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin viime viikkoinen tiedote aiheesta löytyy täältä. Päivän linkkinä toimikoon opintokokonaisuus ekoanarkistisesta sivilisaatiokritiikistä ja eko-primitivismistä. Samaan aihepiiriin liittyen on syytä suositella myös Ecological Politics -journaalia, joka löytyy artikkeleineen täältä. Tapahtui päivän aikana kaikkea muutakin. Sain viimeisteltyä ja lähetettyä 1990- ja 2000-luvun ympäristöliikettä käsittelevän artikkelini. Teksti on tarkoitus julkaista suomalaisen luonnonsuojeluliikkeen historiaa käsittelevässä kirjassa. … Lue lisää

Viikonloppu 24.-25.2.2007

Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen kokous alkoi tuttuun tapaan aamulla kello kymmeneltä. Asialistalle oli kertynyt poikkeuksellisen paljon kimurantteja kysymyksiä. Keskustelimme hiukan mm. toukokuun liittokokouksessa tehtävistä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajan valinnoista. Olen itse ilmoittautunut ehdokkaaksi Luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtajaksi. Luonnonsuojeluliiton hallituksen kokouksessa kävimme läpi ajankohtaisia jäteasioita (Vaasan hallinto-oikeuden päästös Ekokemin polttolaitoksen ympäristölupavalituksestamme), vuoden 2006 toimintakertomusta, metsä- ja suostrategiaa, Taiga Rescue Networkin tilannetta, ansiomerkkihakemuksia, liiton maaomaisuutta koskevaa ostotarjousta, eri matkaraportteja sekä mm. liiton energia- ja … Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa