Maanantaina 26.2.2007

Sipoolaiset tyrmäsivät kuntansa rajasiirron sunnuntain kansanäänestyksessä. Yli 93 prosenttia äänestäneistä oli rajasiirtoa vastaan. Helsinki sai näpeilleen. Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin viime viikkoinen tiedote aiheesta löytyy täältä.

Päivän linkkinä toimikoon opintokokonaisuus ekoanarkistisesta sivilisaatiokritiikistä ja eko-primitivismistä. Samaan aihepiiriin liittyen on syytä suositella myös Ecological Politics -journaalia, joka löytyy artikkeleineen täältä.

Tapahtui päivän aikana kaikkea muutakin. Sain viimeisteltyä ja lähetettyä 1990- ja 2000-luvun ympäristöliikettä käsittelevän artikkelini. Teksti on tarkoitus julkaista suomalaisen luonnonsuojeluliikkeen historiaa käsittelevässä kirjassa. Sain myös kutsun luennoimaan ympäristöpolitiikan tiistaiseminaariin aiheesta ympäristöliikkeen ja hallinnan verkostot. Aihe sopii hyvin seuraavaan tekeillä olevaan kirja-artikkeliini (kuolemanlinja onneksi vasta toukokuun lopussa) liikkeiden organisoitumisesta.

Illalla osallistuin Maan ystävien ilmastokampanjan IRC-kokoukseen. Luvassa paljon aktiviteettia! Kirjoittelin myös ehdotuksen Maan ystävien talousohjesäännöksi. Pidimme Annukan kanssa H-projektin palaverin. Tulikansan esitys on nyt varmistettu. PA-kamat ja bändi ovat edelleen vielä hiukan hakusessa. Toivottavasti asiat kuitenkin selviävät pian. Elämä on hauskaa.

Keskustelimme Toni Haapasen kanssa Villen ja Johannan tupareissa lauantaina hiukan BKT:n dominanssista yhteiskuntakehitystä (ml. kestävä kehitys) ohjaavana mittarina. Toni laittoi jälkikäteen pari tutustumisen arvoista tekstiä aiheesta. Laitetaan nekin tähän.

Jouko Kajanoja: Mitä on hyvinvointi?
Jukka Hoffrén: Talouskasvun ympäristövaikutukset

Suuresti arvostamani filosofi ja aktivisti Thomas Wallgren puhuu Gandhia mukaillen viimeisen ihmisen taloudesta (A Last Person First Economics). Yhteiskunnan mitta on siis siinä, kuinka hyvin se kohtelee kaikkein heikko-osaisinta. Yhteisö tai joukkue on juuri niin hyvä, kuin mitä on sen vihon viimeinen lenkki. Voisiko sitä enää paremmin sanoa.

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa