Lauantai 5.7.2008 – Dudukti

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen järjestimme itsellemme taksin ja matkan Dudutkin pikkukylään. Käytännössä kyse oli ulkoilmamuseosta, jossa esiteltiin perinteisiä maalaistaitoja, eläimiä ja ruokaa. Lisäksi nautimme perinnelauluesityksestä. Sympaattinen paikka. Miskissä loppupäivä kului nettikahvilassa. Suomen uutisista saimme lukea mm. edellisen päivän pommi-iskusta, josta emme olleet paikan päällä kuulleet yhtään mitään. Illallista nautimme ruokakaupasta ostamillamme eväillä rautatieasemalla ennen matkaa kohti Kiovaa. Valitettavasti olimme saaneet Annukan kanssa makuupaikat eri hyteistä. Säätämisestä huolimatta emme … Lue lisää

Perjantai 4.7.2008 – Punavihreä Minsk

Aamulla saavuimme Minskiin. Modernilta juna-asemalta saimme valuuttaa sekä ostimme junaliput Ukrainaan, Kiovaan. Minsk on rauhallinen, puhdas ja sympaattisen neuvosto-henkinen paikka verrattuna Pietariin. Leveitä jalkakäytäviä, rauhallinen liikenne ja raikas ilma. Siistiä ja puhdasta. Paljon vasara-, sirppi- ja tähtisymbolikkaa. Punaista ja vihreää. Kaikki hyvässä kunnossa. Mukavaa. Päivän mittaan vierailimme voiton obeliskilla, Kyynelten saarella ja vanhassa kaupungissa ihmettelemässä alueella pyöriviä lukemattomia hääpareja. Lisäksi piipahdimme sotamuseossa sekä katsomassa presidentti Lukashenkon hallintorakennuksia. Sähköpostit tarkastimme pikaisesti … Lue lisää

Torstai 3.7.2008 – Pietarista kohti Minskiä

Aamulla kävimme katsomassa Dostojevskin ja Tshaikovskin hautaa taitelijoiden hautausmaalla. Piipahdimme myös Jusupovin palatsissa sekä Iisakin kirkon tornissa. Nevskillä pysähdyimme syömään lounaaksi kasvissushia. Puhdasta turismia siis. Illalla hyppäsimme Valko-Venäjän ja Minskin junaan. Olimme ostaneet halvimmat mahdollisimmat paikat, mutta iloksemme huomasimme, että penkit sai laitettua makuuasentoon. Junavirkailija jakoi vielä lakanatkin. Yöllä odotin rajanylityksen yhteydessä tulevaa passintarkastusta, jota ei koskaan tullut.

Keskiviikko 2.7.2008 – Pietari vai Punkaharju

Ihmiset elävät Pietarissa kuin musiikkivideossa. Erityisesti nuorilla tuntuu olevan jatkuva juhlimisen ja näyttäytymisen tarve. Milloin veneellä Nevalla, limusiinilla tai moottoripyörällä Nevskillä. Jonotimme 2,5 tuntia junalippuja Minskiin. Jonottaminen olisi sikäli ihan ok, mikäli vain pelisäännöt olisivat jotenkin ymmärrettävät. Suosittelen Venäjän rautateiden kassoille vuoronumerojärjestelmää. Lopulta käteisemme ei riittänyt makuupaikkaan. Otimme yöjunaan istumapaikat. Päivän aikana piipahdimme Emeritasissa sekä Iisakin kirkon liepeillä. Kävellessämme kohti yliopistokampusta törmäsimme useisiin hummerilimusiineihin. Katumaasturilimusiineja olen nähnyt aiemmin Pohjois-Amerikassa, mutta … Lue lisää

Tiistai 1.7.2008 – Paras paikka Pietarissa

Pietari, varsinkin Finlyandsky -asema oli paljon rosoisempi ja likaisempi kuin olin odottanut. Tain mitä muistin. Olen käynyt kaupungissa viimeksi noin 23 vuotta sitten. Silloin oltiin Neuvostoliitossa ja Leningradissa. Kävelimme Nevan rantaa ja siltoja pitkin. Piipahdimme Pietarin ja Paavalin linnoituksen tuntumassa sekä varhaislapsuuteni maisemissa. Mytninskaja nab 5:ssa sijaitseva opiskelija-asuntola oli kyllä kaupungin parhaalla paikalla. Ikkunasta saattoi katsoa Navan yli Eremitassille. Tosin nyt taloa oltiin purkamassa. Samalla vilkutimme Neva-joella veneissä bilettäville ryhmille … Lue lisää

Tiistai 1.7.2008 – Kesäpäivä Vainikkalassa

VR:n Sibelius-junan veturin kiinnitys meni rikki Vainikkalan asemalla. Olemme odotelleen nyt noin kuusi tuntia. Ihmiset ovat kuitenkin valmiita odottamaan hymyssä suin, koska aseman ravintola Ukkopekasta saa ilmaisia virvokkeita (lue kaljaa) VR:n piikkiin. Sen sijaan ravintolan henkilökunta on tuskaista. Konduktöörit paikkaavat junan rikkinäistä kuulutusjärjestelmää urhoollisesti. Aiheesta saisi hienon lyhytelokuvan. Pikkuravintolan ruoka on loppunut, mutta iloinen suomalainen kantaa kaksin käsin kaljaa ja viiniä pöytään. Odottelu ei tunnu missään. Kesäpäivä Vainikkalassa voi jatkua. … Lue lisää

Maanantai 30.6.2008 – Re-fill

Aamulla muokkasin mielipidekirjoitustani Kalajoenseudun Sanomiin sekä kävin läpi TEM:n energiatehokkuustoimikunnan kotitaloudet jaoston materiaaleja. Lisäksi siivoilin papereita ja kaappeja. Kävin täyttämässä myös printterin mustekasetit. Suosittelen! Käy katsomassa: http://www.print-refill.com/. Samalla piipahdin vielä SLL:n toimistolla säätämässä ilmastohaastekampanjan (http://www.sll.fi/ilmastohaaste) käytännön juttuja. Lisäksi kävin läpi Jounin kanssa pikaisesti ajankohtaiset ja meneillään olevat jutut. Alkuillasta kävimme kyläilemassä Henrikin, Sallan ja Oonan luona. Tiistai aamuna suuntaamme Annukan kanssa Pietariin ja sieltä Valko-Venäjälle, Ukrainaan, Moldovaa, Romaniaan ja Bulgariaan. … Lue lisää

Viikonloppu 28.-29.6.2008 – unknown rebel

Lauantaina nautimme Annukan kanssa pitkästä aamusta. Kävimme hoitamassa asioita ja siivosimme. Illalla istuimme iltaa Tuulin kanssa Old Sophiessa. Mukaan liittyivät sattumalta myös Lauri ja Meri. Sunnuntaina kävin juoksemassa 30 km lenkin. Mukavaa kun juoksu kulkee. Melkein innostuin maratonistakin. Lisäksi siivousurakka jatkui sunnuntaina mm. kaappien siivoamisella, pölyjen pyyhinnällä kirjahyllystä ja paperien arkistoinnilla. Päädyin Timo Riitamaan blogin (http://www.vihrealanka.fi/node/1954) kautta katselemaan dokumentteja Tiananmenin aukion verilöylystä. Tai pikemminkin tuntemattomasta kapinallisesta, joka pysäytti hetkeksi panssarivaunujen … Lue lisää

Perjantai 27.6.2008 – Tikkakisa ja mielipidekirjoittelua

Jatkoin edelleen mielipidekirjoittelua. Tällä kertaa aiheena oli ihmisten ympäristö- ja ilmastomyönteiyys sekä ydinvoima. Viikon saldo on tähän mennessä kahdeksan mielipidekirjoitusta eri lehtiin. Aamupäivällä osallistuin Iltasanomien juttusarjaan, jossa heitin tikkaa Eija-Riitta Korholan kanssa sekä debatoin ympäristöjärjestöjen roolista ilmasto- ja energiapolitiikassa. Voitin kisan. Palkinnoksi saimme molemmat tikkataulun. Helsingin Sanomissa on menossa kohti kestävää kulutusta vieraskynä -sarja. Kyseessä on taannoisen vetämäni kestävän kehityksen aikalaisvisiohankkeen tuotokset. Tähän mennessä on julkaistu jo Sauli Rouhisen, Tuuli … Lue lisää

Torstai 26.6.2008 – loma lähestyy ja lukuilta

Loma lähestyy ja työpöytä alkaa näyttämään puhtaalta. Viikko on sujunut erinomaisen mukavissa merkeissä. Kokouksia, seminaareja tai puhetilaisuuksia ei ole juurikaan ollut. Näin olen ehtinyt tekemään taustatyötä sekä kirjoittelemaan mielipidekirjoituksia. Tänäänkin kirjoitin jälleen yhden tekstin liittyen ydinvoimaan. Viikon mielipidekirjoitussaldo näyttää jo yhteensä kuutta eri artikkelia. Uudenmaan ympäristönsuojelupiirissä pistimme tiedotteen ulos. Tällä kertaa tähtäimessä oli YTV:n suunnittelema jätteenpolttolaitos. Tiedote on luettavissa täältä: http://www.sll.fi/uusimaa/tiedotus/jatetta-ei-riita-polttoon Illan luin lehtiä ja kirjoja. Olen ottanut käyttöön kerran … Lue lisää

Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍
Meillä on töissä lyhennetty työviikko joka tarkoittaa sitä, että perjantaisin tehdään vain neljän tunnin työpäivää. Tämä on tuonut viikkoon ja varsinkin viikonloppuun huimasti tilaa tehdä myös kaikkea muuta. Ohessa mun perjantaipäivä!
Viikonloppu on hyvä aloittaa liikunnalla! Tänään aamulla 15 min venyttely + lihaskuntotreeni. Kevyt/palauttava pyöräily Lauttasaareen ja siellä tunnin juoksutreeni klo 7-8 + pyöräily takaisin Käpylään. Illalla vielä 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Päivän aikana liikuntaa yhteensä 5 h 47 min. Kyllähän tämä treenaaminen alkaa käymään jo työstä. Nyt lepoa.
Hyvää alkanutta kevättä ja maaliskuuta! Helmikuussa kokeilin jättää joka ilta puhelimen yöksi keittiöön eli en ottanut laitetta lainkaan makuuhuoneeseen. 

Oliko tällä vaikutusta puhelimen käyttöön? Kyllä oli ja aika paljon! 

Tammikuuhun verrattuna puhelimella vietetty kokonaisaika väheni helmikuussa yhteensä 27,5 tuntia eli noin 20 prosenttia. Toki osaltaan tähän vaikutti sekin, että helmikuussa olin viikon lomalla, jolloin puhelinta tuli käytetty vähemmän, kun ei ollut työasioita hoidettavana. 

Viihteen, uutisten ja sosiaalisen median osuus on kuitenkin varmasti se mitä monet haluaisivat illalla ja aamulla vähentää. Sen osuus tippui tammikuun 63,5 tunnista 33,5 tuntiin (-30 tuntia). Tästä sosiaalisen median käyttö puhelimella tippui 36,5 tunnista 26,5 tuntiin (-10 tuntia) ja viihteen/uutisten osuus 27 tunnista 7 tuntiin (-20 tuntia). 

Helmikuussa oli tietysti vähemmän päiviä kuin tammikussa, mutta laskennassa/tarkastelussa on tammi- ja helmikuun osalta molemmissa mukana vertailukelpoisuuden parantamiseksi neljä kalenteriviikkoa eli 28 päivää.

Miltä kuulostaisi 30 tuntia kuukaudessa enemmän aikaa? Mitä olen illalla ja aamulla sängyssä tehnyt? Nukkunut hiukan enemmän, haaveillut ja pohdiskellut sekä lukenut kolme paperikirjaa.

Nyt maailma on mennyt kuitenkin sen verran hulluksi, että maaliskuussa kokeilen olla kuukauden lukematta tai seuraamatta uutisia. Vastaavan uutispaussikokeilun tein maaliskuussa 2022. Keep Calm and Carry On.
Perjantai-illan treenit. 1,5 kuntopiiri ja siihen päälle 1,5 tunnin uinti. Kiitos @helsinkitriathlon
Posti toi kotiin tuoreen Luonnonsuojelijan ja sieltähän löytyi viisi vinkkiä 1,5 astetta parempaan arkeen!

#puolitoistaastetta #puolitoistaastettaparempiarki @gummeruskustannus
Ilahduttavaa, että meidän lyhennetyn työviikon kokeilu on herättänyt myös julkista keskustelua! Toivottavasti moni muukin organisaatio lähtee kokeilemaan lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla. 

Olisi tietysti kiinnostavaa kuulla millä muilla tavoin ihmisten hyvinvointia voisi vahvistaa työelämässä.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011002179.html
Viikon takainen juoksutesti tuntui niin kivalta, että tänään piti uteliaisuutta ottaa uudestaan. Kiitos @helsinkitriathlon ja @kirsipaivaniemi 

Ensin tämän päivän ajat ja sulkeissa viikon takaiset ajat. Sykkeet olivat +/- pari lyöntiä samalla tasolla. 

-5 km pk-juoksu 26:44 (27:01)
-2 km vk-juoksu 8:51 (8:29)
-1 km all out 3:54 (3:56)

(Huom. Viikossa kehitystä ei luonnollisesti tapahdu vauhdeissa suuntaan tai toiseen. Lähinnä oli kiva nähdä miten päivän kunto vaikuttaa testituloksiin ja näkyykö eroa kovan ja kevyen treeniviikon päätteeksi. Viikko sitten takana oli siis kevyt viikko ja nyt kova viikko.
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa tai asiaa. 

Viime joulukuussa ystävä vinkkasi, että teen sijaan voi juoda myös pelkkää lämmintä/kuumaa vettä. Näin tehdään paikoin esim Kiinassa ja Itä-Aasian maissa. Päätin kokeilla tätä tammikuun ajan ja huomasin, että toden totta. Eihän sitä teetä tarvitse tässä mihinkään. 

Muutos oli yllättävän helppo, vaikka olen juonut koko aikuisikäni teetä. Tosin ainakin yksi hairahdus kuukauden aikana tapahtui. Vanhasta tottumuksesta otin Yle Radio 1:n lähetyksessä ollessani kupin teetä enkä viitsinyt jättää juomatta. Lisäksi kuukauden aikana tuli juotua ainakin muutaman kerran kuumaa mehua. Kahvia en juo muutenkaan. 

Seuraavaksi kohti helmikuun kokeilua, joka on se, että en pidä puhelinta aamuisin tai iltaisin lainkaan makuuhuoneessa.