Viikonloppuna Greenpeacen aktivisti Sini Saarela pääsi Venäjältä takaisin Suomeen kolmen kuukauden odotuksen jälkeen.
Koskaan aiemmin Suomessa ja maailmalla ei ole puhuttu niin paljon Arktisen alueen öljynporauksesta ja sen ongelmista sekä mahdollisesta suojelusta kuin Greenpeacen tempauksen jälkeen.
On turha kuvitella, että Arktisen alueen suojelu olisi noussut tiedotusvälineiden ykkösuutiseksi sekä ihmisten kahvipöytä- ja sosiaalisen median keskusteluihin ilman Greenpeacen toimintaa.
Suomalaisen Sini Saarelan ympärille on monessa eri yhteydessä sovitettu sankarin viittaa. Pidän itsekin Siniä sankarina, joka ansaitsee tekemisistään kaiken mahdollisen kunnian. Olihan hän juuri se toinen henkilö sveitsiläisen Marco Weberin lisäksi, joka pyrki nousemaan 18.9.2013 öljylautta Prirazlomnajalle.
Sini Saarelan ja Marco Weberin toiminta ei olisi ollut kuitenkaan mahdollista ilman satojen ja tuhansien muiden ihmisen työtä ja tukea. Etusivun aktivistit ponnistavat lukemattomien muiden ihmisten harteilta.
Miksi niin monet halusivat ja haluavat yhä olla mukana suojelemassa Arktista aluetta öljynporaukselta? Miten he pystyivät siihen?
Ohessa on kolme ominaisuutta, jotka ovat yhteistä niille, jotka todella muuttavat maailmaa.
1. Ihmisillä, jotka muuttavat maailmaa, on elämää suurempi tarkoitus. He haluavat edistää, jotain itseään suurempaa. Nietzscheä mukaillen: se jolla on ”miksi” elämälleen, pystyy kestämään melkein minkä tahansa ”miten”. Enkä tietenkään tällä lainauksella tarkoita sitä, ettei myös rakenteilla ja olosuhteilla olisi merkittävää vaikutusta. Tarkoitus auttaa kuitenkin paitsi muuttamaan maailmaa niin myös selviämään lopulta vaikeuksista. Viktor Franklin kirjoittaa tästä Ihmisyyden rajalla -kirjassa. Franklinin mukaan keskitysleiriltä selvisivät hengissä todennäköisemmin ne, jotka elivät elämäänsä jotain itseään suurempaa tarkoitusta varten, ja joilla oli tunne siitä, että he olivat vastuussa elämälle jostakin.
2. Ihmisillä, jotka muuttavat maailmaa, on tunteisiin ja ajatteluun vetoava kuva tulevaisuudesta eli visio. Tämä on näky siitä, millainen maailman pitäisi olla. Tarkoitus tulee muuttaa visioksi, joka inspiroi myös muita. Hyvät visiot, jotka pystyvät parantamaan ja muuttamaan maailmaa, ovat persoonallisia, mutteivät yksityisiä. Yhden vision esitti esimerkiksi Martin Luther King puheessaan ”I Have A Dream”.
3. Ihmisillä, jotka muuttavat maailmaa, on kyky toimia visionsa eteen. Aina voi pyrkiä kertomaan ihmisille, mitä pitäisi tehdä. Vakuuttavampaa on kuitenkin näyttää se heille omilla teoilla. Tekeminen on sanomisen korkein muoto. John F Kennedyä mukaillen: toiminnalla on aina kustannukset ja riskinsä, mutta ne ovat pienemmän kuin mihin toimimattomuus lopulta johtaa. Toimimattomuus johtaa varmaan epäonnistumiseen. Ne, jotka uskaltavat epäonnistua ja ottaa siitä opiksi, muuttavat maailmaa lopulta kaikkein eniten.
Sini Saarela on henkilö, jolla on elämää suurempi tarkoitus ja visio sekä ennen kaikkea kyky toimia. Sini Saarelan, Greenpeacen ja lukemattomien muiden ansiosta siemen arktisen öljyryntäyksen pysäyttämiseksi on kylvetty aivan kuten Greenpeacen Kaisa Kosonen kirjoittaa: ”Etäinen Arktis on tullut lähelle, öljynporauksen riskit tiedostetaan nyt ympäri maailman paljon laajemmin kuin aiemmin, sen ”välttämättömyyttä” ja taloudellista mielekkyyttä kyseenalaistetaan – myös Suomen osalta.”
Tai kuten ruotsin kuuluisin jalkapalloilija Zlatan Ibrahimović on kirjoittanut:
”Haluan omistaa yhden ajatuksen kaikille lapsille siellä jossain, kaikille jotka tuntevat itsensä hieman oudoiksi ja erilaisiksi, jotka eivät sovi joukkoon ja tulevat johdetuksi harhaan. On okei olla erilainen kuin muut. Uskokaa yhä itseenne, se toimi minullakin kaikesta huolimatta.”
Tämänkin turhan toheltamisen vuoden päättyessä muistelen sarkastisesti itseäni puoli vuosisataa sitten. Kymmenkesäisenä tyttösenä harmittelin, että olin syntynyt niin valmiiseen maailmaan. 1960-luvulla ihminen hallitsi kaiken tarpeellisen tekniikan, tiesi riittävästi maailmankaikkeuden ääristä ja ihmismielen toiminnasta – viisaat aikuiset sen kun vain toteuttivat jäkevimmät ratkaisut. Olisinpa saanut syntyä suffragettien sisareksi tai sorretuksi tehdastyöläiseksi taistelemaan äänioikeudesta ja kahdeksan tunnin työpäivästä!
Sitten alkoi levitä tietoa ympäristön pilaantumisesta. Nuorena aikuisena uskoin vielä asioista päättävien tarttuvan tomerasti toimeen ja järjestävän inhimillisen elämän sopusointuun muun elonpiirin kanssa. Sotaa käytiin aina jossakin, ja minulta karisivat lapselle opetetut kuvitelmat, että vastakkain olivat joka paikassa hyvikset ja pahikset. Marssin mielenosoituksissa rauhan, ihmisten yhdenvertaisuuden, vapauden ja kunnollisen elämän edellytysten puolesta. Odotin ongelmien, jotka käytännössä olivat – ja edelleen ovat – vain logistisia luonteeltaan, vähitellen kiertyvän auki, koska kaikki ihmiset ovat niin samaa mieltä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Nyt odotan eläkepäivinäni saavani seurata ihmislajin syöksyä synkkään kuiluun, josta selviäminen on ohuemman hiuskarvan varassa kuin niin kutsutusta ”pullonkaulavaiheesta” muinoin, kun homo sapiensin yksilömäärä oli laskenut vajaaseen tuhanteen. Kiitos Sini Saarelan, Marco Weberin ja kaikkien muiden, jotka toimivat, eivätkä vain laillani kauhistele sivusta, omalla jokapäiväisellä elämällään pahan kehää kiihdyttäen, Martin Luther Kingin unelma on yhä mahdollista toteuttaa.
Leo Stranius, tuot todella hienosti esiin kaiken, mistä Maamme keskitysleirillä juuri tässä ja nyt on kysymys! Voimme jokainen nostaa katseemme vähän korkeammalle yli lähimmän tiskirätin tai liian pian lankeavan luottokorttilaskun, unelmoida vapaasti siitä, millaisessa maailmassa haluaisimme elää ja tehdä arkitoimissamme yhden pienen asian kerrallaan kestävämmällä tavalla kuin ennen. Yhdessä toimimisen vuotta 2014!